• Muumimamma lähtee

    Uutiset
    29.2.201215:00
    MT toimitus

    Huomenna on presidentti Tarja

    Halosen viimeinen työpäivä.

    Tuoko hän kanslian väelle pullaa

    ennen uuden presidentin virkaanastujaisia? Halaako hän alaisiaan?

    Pohdin tätä Halosen viimeisessä

    tiedotustilaisuudessa, kun presidentti esitteli lähimmät naisensa.

    Poliittiset linjaukset jäivät taustalle, kuten monesti käy. Henkilö kiinnostaa enemmän kuin hänen viralliset ajatuksensa.

    Juuri käytyjen presidentinvaalien alla kuulin lasten ihmetelleen, voiko presidentti muka olla mies.

    Halonen jää historiaan ensimmäisenä naispresidenttinä. Hän toivoikin tiistaina tulevansa muistetuksi tasa-arvoajattelusta, esimerkistä pikkutytöille.

    Suurimmat saavutuksensa Halonen kokee saaneensa YK:ssa, kansainvälisessä toiminnassa.

    Hän on myös toiminut Suomen omatuntona. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus ja solidaarisuus ovat kuuluneet presidentin suosikkitermeihin. Myös tiedotustilaisuudessa hän oli huolissaan vihapuheista.

    Isoja aiheita. Kumma kyllä aikuisikäni

    presidenttiä ajatellessa mieleen tulee helposti myös pienempiä. Kuten se,

    miten Halonen suoristi kokouksessa George W. Bushin solmion.

    Vielä elävämmin kuitenkin muistan

    presidentin äksyilevänä ja herkkähipiäisenä punapäänä.

    Ja tavallisen kansan parissa liikkuvana naisena, johon kerran melkein törmäsin kadulla Helsingissä.

    Aamu-uinteja harrastavana naisena,

    joka pitää kissoista. Yksinhuoltajana. Muumimammana, joka vie muumitavaraa ulkomaisille vieraille.

    Julkisuuden piirtämä kuva on

    tietenkin osatotuus. Pelkistäminen kun ei tee kellekään 68-vuotiaalle naiselle oikeutta.

    Elokuvateattereissa ensi-iltansa saa kuukauden päästä dokumenttielokuva Rouva Presidentti, jonka kuvaajat

    seurasivat Halosta ulkomaanmatkoilla ja kotimaassa.

    Presidentin työtä kuvaava elokuva paljastaa ehkä taas jotain uutta yksityisyyttään melko tiukasti varjelleesta

    Halosesta.

    Tiistaina Halonen kertoi 12 presidenttivuoden menneen nopeasti,

    mutta myös kestäneen kauan, etenkin henkilökohtaisella puolella.

    Halonen kommentoi Tanskassa

    hilpeyttä herättänyttä, sittemmin

    käsitellyksi osoittautunutta, filmipätkää, jossa tohtori Pentti Arajärvi toljottaa kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoa. Arajärvi oli kertonut, ettei muista

    tehneensä niin.

    Hän otti myös esille todistamisen

    ongelman. Julkisuuden henkilöt, ja myös tulevat presidentit, joutuvat

    painimaan sen kanssa.

    Hän pohti, miten julkisuuspyörityksessä pystyy säilyttämään oman

    minuutensa.

    ”Miten saat ystäväsi ja läheisesi uskomaan, että sinä olet se, mikä sinä itse

    sanot, eikä se, mikä on julkisuudessa

    todistettu?” väistyvä presidentti pohti.

    Hän pääsee pian keskittymään muuttolaatikoihin Helsingin Sörnäisissä. Toimisto avautuu Hakaniemeen,

    Haloselle tuttuihin maisemiin.

    Suurin osa suomalaisista tuntee

    tarinan. Harva tuntee itse naisen.

    paula.taipale@

    maaseuduntulevaisuus.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Tarja Halonen
    suomen presidentti
    Rouva Presidentti
    tasa-arvo
    julkisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle