• Kiina kieltää norjalaisen lohen tuonnin

    Norjan kalateollisuutta uhkaavat miljardimenetykset, sillä Kiina uhkaa kieltää norjalaisen lohen tuonnin.
    Norjalainen lohi joutuu ehkä etsimään pian uusia markkinoita.
    Norjalainen lohi joutuu ehkä etsimään pian uusia markkinoita. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    23.3.201510:03
    MT toimitus

    Kielto koskee jo kolmea maakuntaa ja muutamien viikkojen kuluessa koko Norjaa, kertoo ruotsalainen SvD Näringsliv -lehti.

    Kiinalaiset viranomaiset ilmoittivat keskiviikkona kieltävänsä kokonaisen eli myös pään sisältävän lohen tuonnin tästä päivästä lukien kolmelta alueelta.

    Muista Norjan maakunnista tuotavalta lohelta vaaditaan todistus, ettei se sisällä haimasairautta tai lohianemiaa aiheuttavaa virusta (ISA). Viruskeskusteluja on käyty pitkään, sillä kiinalaisten mielestä Norja ei noudata kansainvälisen eläinterveysjärjestön ohjeita (OIE).

    Norjalaisten viranomaisten mukaan virusvaaraa kiinalaisille lohille ei ole, sillä Norjan lohi menee suoraan kuluttajille eikä virus ole vaarallinen ihmisille.

    Norjalaisten mukaan seurauksena on täysi stoppi viennille, elleivät norjalaiset ja kiinalaiset eläinlääkintäviranomaiset pääse neuvottelutulokseen pian.

    Myös markkinointikampanjat on kehotettu keskeyttämään lohen epäselvän vientitilanteen vuoksi.

    http://www.svd.se/naringsliv/kina-stoppar-norsk-lax_4429707.svd

    Artikkelin aiheet
    lohikielto
    Norja
    Kiina
    kalateollisuus
    kauppasuhteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle