
Onnettomuustutkintakeskus ryhtyy tutkimaan koronapandemiakriisin vaiheita Suomessa. Tutkimaan perustetaan erillinen riippumaton ja puolueeton asiantuntijoista koostuva tutkintaryhmä.
"Tavoitteena ei ole etsiä syyllisiä, vaan kehittää tapoja, joilla voidaan varustautua tuleviin kriiseihin" sanoo johtava tutkija Kari Valtonen.
Valtonen sanoo, että tapahtumien kulku selvitetään tammikuusta lähtien.
"Ei me tässä syyllistä etsi", korostaa Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.
Julkinen pöytäkirja tuloksista luovutetaan vuoden lopussa valtioneuvostolle.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) myöntää materiaalisiin ja tiedonvälitykseen liittyneen ongelmia.
Niitä ja eri tahojen toimivaltuuksiin liittyviä seikkoja ryhdymme selvittämään oppiaksemme tästä kriisistä tulevia päättäjiä varten, Marin sanoo.