• Kuluttaja: Tiesitkö? Omena säilyy myyntikuntoisena jopa lähes vuoden ajan

    Osaa lajikkeista saadaan herkutella jo kesällä, kun toiset kypsyvät vasta syksyllä.
    Varastointi vaikuttaa jonkin verran omenan makuun. Talvehtinut omena on sokeripitoisuudeltaan korkeampi ja sen happoisuus laskee.
    Varastointi vaikuttaa jonkin verran omenan makuun. Talvehtinut omena on sokeripitoisuudeltaan korkeampi ja sen happoisuus laskee. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    16.6.201711:48
    Matti Tuominen

    Kauppojen hyllyillä saattaa vielä näin alkukesän aikaan olla viime vuoden omenoita. Taustalla on luonnollisesti se, että Euroopan kasvuolosuhteet eivät talvisin ole omenoille suotuisat.

    Omenoiden säilyvyydestä kertoo Kuluttaja-lehti.

    Eri omenalajikkeita kasvatetaan ympäri maailman, ja ne kypsyvät eri tahdissa. Osaa lajikkeista saadaan herkutella jo kesällä, kun toiset kypsyvät vasta syksyllä.

    Kuluttaja-lehti kertoo, että ainakin vielä toukokuussa kaupoissa myydään edelliskesän lopussa poimittuja eurooppalaisia omenoita. Omenoihin ei lisätä säilöntäaineita, vaan ne säilytetään yli talven lähes hapettomissa ja viileissä varastoissa.

    Varastointi vaikuttaa jonkin verran omenan makuun. Talvehtinut omena on sokeripitoisuudeltaan korkeampi ja sen happoisuus laskee.

    Kuluttaja-lehden juttu (Juttu on maksumuurin takana.)

    Artikkelin aiheet
    omena
    Kuluttaja-lehti
    omenalajike
    säilyvyys
    varastointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria