• Opiskelijoiden luottamus uranäkymiin heikentynyt 2020-luvun aikana, monella huoli toimeentulosta ja terveydestä

    Tutkimuksen mukaan noin puolet opiskelijoista on opintoihinsa varsin tyytyväisiä. Talous- ja terveysongelmat kuitenkin vaikeuttavat arkea.
    Tutkimuksen mukaan 59 prosenttia opiskelijoista suhtautui uranäkymiinsä luottavaisesti viime vuonna. Vielä vuonna 2019 vastaava luku oli 74 prosenttia. LEHTIKUVA.
    Tutkimuksen mukaan 59 prosenttia opiskelijoista suhtautui uranäkymiinsä luottavaisesti viime vuonna. Vielä vuonna 2019 vastaava luku oli 74 prosenttia. LEHTIKUVA.  Kuva: Vesa Moilanen
    Uutiset|Koulutus
    10.6.202615:30
    STT

    Opiskelijoiden luottamus tulevaisuuteen on heikentynyt merkittävästi 2020-luvun aikana, kertoo tuore opiskelijatutkimus. Eurostudent 9 -tutkimus selvitti laajasti suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden elämäntilanteita ja tulevaisuudensuunnitelmia.

    Tutkimuksen mukaan 59 prosenttia opiskelijoista suhtautui uranäkymiinsä luottavaisesti viime vuonna. Vielä vuonna 2019 vastaava luku oli 74 prosenttia.

    Kuusi kymmenestä opiskelijasta kuitenkin uskoi vuonna 2025, että oma koulutusohjelma valmistaa hyvin Suomen työmarkkinoille.

    Labore-tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Tuomo Suhosen mukaan korkeakouluopiskelijoiden luottamus tulevaisuuteen on nyt historiallisen alhainen. Hän kuitenkin kertoi tutkimuksen julkistustilaisuudessa, että rekisteritietojen mukaan korkeakoulutetut työllistyvät yhä yhtä nopeasti kuin vuonna 2019.

    Suhonen arvioi, että arjen ongelmien yhteisvaikutukset ovat saattaneet heikentää opiskelijoiden tulevaisuudenuskoa. Hän näki myös merkkejä siitä, että epäluottamus on osa laajempaa yhteiskunnallista ilmiötä.

    ”Tietenkin nämä viime vuodet ovat olleet vaikeita, kun koronapandemian jälkeen hinnat ja korot lähtivät nousuun, tuli sotia ja talouskasvu sakkasi. Ei ole ihme, että tällaista epäluottamusta sitten ilmenee”, hän sanoi julkistustilaisuudessa.

    ”Tietenkin nämä viime vuodet ovat olleet vaikeita, kun koronapandemian jälkeen hinnat ja korot lähtivät nousuun, tuli sotia ja talouskasvu sakkasi. Ei ole ihme, että tällaista epäluottamusta sitten ilmenee.”

    Tuomo Suhonen

    Tutkimuksen mukaan valtaosa opiskelijoista oli tyytyväisiä opintoihinsa. Monella on kuitenkin entistä enemmän ongelmia toimeentulon ja terveyden kanssa.

    Yli puolet opiskelijoista koki vähintään jonkin verran talousvaikeuksia viime vuonna. Tutkimuksen mukaan toimeentulovaikeudet ovat yleistyneet vuodesta 2022, ja taustalla on todennäköisesti yleinen hintojen nousu.

    Joka kolmas opiskelija sai toimeentulonsa pääasiassa ansiotyöstä. Vaikka työssäkäynti kartuttaa opiskelijoiden työkokemusta, se oli viime vuonna merkittävin opintoja hidastava tekijä. Vielä vuonna 2022 suurin hidaste oli opiskelumotivaation puute.

    Talousvaikeudet heikentävät myös opiskelijoiden terveyttä. Tutkimuksen mukaan joka neljäs opiskelija oli kokenut mielenterveysongelmia viime vuonna. Terveydelliset syyt hidastivat opintoja joka kolmannella.

    Artikkelin aiheet
    opiskelijat
    uranäkymät
    toimeentulo
    terveys
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle