• "Suuri vaara, että maatalouden rahat leikkaantuvat", Brexit huolettaa MTK:n maatalousjohtajana aloittavaa Johan Åbergia

    Åberg tulee ruotsinkielisestä tuottajajärjestöstä, mutta on aiemmin ollut MTK:n maatalouslinjan tutkimuspäällikkö.
    Johan Åberg palaa MTK:n palvelukseen maatalousjohtajana maaliskuun alusta lähtien.
    Johan Åberg palaa MTK:n palvelukseen maatalousjohtajana maaliskuun alusta lähtien. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    18.1.201714:54
    Heikki Vuorela & Niklas Holmberg

    MTK:n maatalousjohtajaksi tiistaina valittu Johan Åberg on huolissaan Britannian EU-eron vaikutuksista maatalouden tukiin.

    "On suuri vaara, että maatalouden rahat leikkaantuvat kun yksi suuri maksaja on pois pelistä." Britannia on näillä näkymin eroamassa unionista vuoden 2019 aikana. Suuren nettomaksajan lähtö vie 7 prosentin palan EU:n budjetista.

    Åberg aloittaa MTK:ssa maaliskuun alussa. Viime vuodet hän on ollut ruotsinkielisen tuottajajärjestön SLC:n vs. toiminnanjohtaja. Aiemmin Åberg oli MTK:ssa maatalouslinjan tutkimuspäällikkönä.

    Työskentely molemmissa järjestöissä on vahvistanut Åbergin käsitystä siitä, että suomen- ja ruotsinkielisiä tuottajajärjestöjä ei kannata yhdistää, vaikka niiden tavoitteet ovat hyvin samanlaiset.

    "On selkeä etu, että on kaksi järjestöä. Esimerkiksi erilaisin valmistelutyöryhmiin saadaan näin enemmän tuottajien edustajia", hän sanoo ja viittaa Helsingin yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan MTK on Suomen kolmanneksi vaikutusvaltaisin etujärjestö ja SLC kymmenenneksi vaikutusvaltaisin.

    Halpuuttamisen muodostumista pysyväksi ilmiöksi Åberg pitää erittäin huolestuttavana tuottajien kannalta. Hän ei usko S-ryhmän vakuutteluja, että kuluttajahintojen alennus on pois pelkästään kaupan katteesta.

    "On älyllistä epärehellisyyttä väittää, ettei halpuutus laske tuottajahintoja. Aikaa myöten halpuutettu hinta muodostuu uudeksi perustasoksi."

    Åberg on osallistunut maatalous- ja ruokakeskusteluun ahkerasti Twitterissä tunnuksella @johanaberg_slc.

    MTK:n maatalousjohtajan paikka vapautui, kun sen edellinen hoitaja Minna-Mari Kaila siirtyi maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston päälliköksi.

    Artikkelin aiheet
    Johan Åberg
    MTK
    brexit
    maatalous
    SLC
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle