• Metsäkanalintujen laskenta aikaistuu heinäkuun lopulle

    Riista-ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) aikaistaa kanalintujen laskentaa. Tänä vuonna laskenta alkaa jo heinäkuun viimeisenä lauantaina. Tuloksia käytetään määrättäessä lintujen metsästysaikoja, jotka pyritään päättämään 27. elokuuta mennessä.
    Kuva: Sami Karppinen
    Uutiset
    17.6.201316:44
    MT toimitus

    Metsästysasetuksen mukainen metsäkanalintujen pyyntiaika on 10.9.–31.10. Heikkoina lintuvuosina aikaa voidaan lyhentää tai kieltää tietyn lajin pyynti kokonaan koko Suomessa tai osassa Suomea.

    Metsäkanalintujen metsästysaikoja on vaikea ennakoida ennen kuin saadaan tuoreita laskentatuloksia. Pari vuotta sitten tehdyt lainmuutokset antavat nyt mahdollisuuden käyttää tuoreita laskentatuloksia pyyntiaikoja päätettäessä.

    Mahdolliset metsästysrajoitukset maa- ja metsätalousministeriö säätää asetuksilla. Tänä vuonna asetusluonnos pyritään saamaan lausuntokierrokselle jo 9. elokuuta. Jotta laskentatulokset voitaisiin hyödyntää, laskennat on tehtävä totuttua aikaisemmin.

    Laskentakausi alkaa tänä vuonna 27. 7. eli heinäkuun viimeisenä lauantaina. Rktl suosittaa tekemään laskennat 4. elokuuta mennessä. Senkin jälkeen laskennat saa tehdä, mutta mahdollisimman pian.

    Laskentatulokset kirjataan heti Rktl:n nettisivuille. Näin ne ovat mahdollisimman pian riistahallinnon käytössä.

    Metsäkanalinnut lasketaan kolmionmuotoiselta reitiltä, jonka sivun pituus on neljä kilometriä. Viime kesänä laskettiin 808 riistakolmiota.

    Laskettujen riistakolmioiden määrä on lähtenyt kasvuun. Metsästäjien motivaatio laskentoihin on lisääntynyt, Kainuun riistapäällikkö Jukka Keränen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    metsäkanalinnut
    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
    laskenta
    metsästysaika
    luonnonvarat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria