• Hintakisa heivaa heikkoja hyllyiltä

    S-ryhmän kaupoissa kisa leipähyllyillä kovenee. Alennettuja tuotteita vastaan kilpailevat valmistajat vaikenevat S-ryhmän kampanjan vaikutuksesta merkkituotteiden hintoihin.
    Entistä edullisempi Oltermanni kisaa Paimenpojan kanssa kuluttajan suosiosta.
    Entistä edullisempi Oltermanni kisaa Paimenpojan kanssa kuluttajan suosiosta. Kuva: Riitta Ryynänen
    Uutiset
    27.5.201509:00
    MT toimitus

    Ruokakauppojen yhä koveneva hintakisa voi johtaa entistä kapeampiin valikoimiin. Esimerkiksi pakatut leivät käyvät lähimarketin hyllyssä kyynärpäätaistelua. Yhden leivän menestys voi sysätä kilpailijan pois myynnistä.

    Atria ei paljasta, onko hintakilpailut syönyt heidän tuotteensa myyntiä tai aiheuttanut paineita laskea hintaa.

    "Emme ota kantaa asiakkaidemme ratkaisuihin. Asiakkaat toimivat niiden tavoitteiden ja toimintatapojen mukaisesti, jotka he kokevat hyödyllisiksi omalle liiketoiminnalleen", yhtiön Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi toteaa.

    HK Scanissa eläinten hankinnasta ja tuottajapalveluista vastaava johtaja Veli-Matti Jäppilä pitää halpuutusta yhtenä suurimmista syistä tilanteeseen. Yhtiö päätti laskea sianlihan tuottajahintaa maanantaista alkaen kahdella sentillä kilolta

    ”Halpuuttamisen keskiössä näyttävät olevan maito, liha ja leipä", hän kertoo.

    S-ryhmän hintojen alennukset näkyvät tuotteiden menekissä, sanoo SOK:n valikoimajohtaja Ilkka Alarotu. Alarodun mukaan esimerkiksi HK:n Sinisen lenkin ja Valion Oltermanni-juuston myynti on kaksinkertaistunut Prismoissa tammikuun jälkeen viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

    Artikkelin aiheet
    hintakilpailu
    elintarviketeollisuus
    S-ryhmä
    leipä
    halpuuttaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle