• WHO haluaa vähentää sokerin käyttöä

    Uutiset
    7.3.201415:00
    MT toimitus

    Sokerin osuuden päivittäisestä energiansaannista pitäisi olla vain noin viisi prosenttia, suosittaa Maailman terveysjärjestö WHO.

    Aikuisella tämä tarkoittaisi päivässä noin kuutta teelusikallista sokeria.

    Suomalaiset saavat ravintonsa kokonaisenergiasta noin kymmenen prosenttia sokereista, mikä on suomalaisten ravitsemussuositusten mukaista, arvioi Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm.

    Fogelholm pitää viiden prosentin rajoitusta tiukkana, joskin hän myöntää, että sokerin käyttöä on myös Suomessa varaa vähentää. Fogelholmin mukaan sokerin käyttö ei kuitenkaan ole suomalaisen ruokavalion suurimpia murheita.

    WHO perustelee suosituksia sokerin aiheuttamilla terveysongelmilla, kuten lihavuudella ja hampaiden reikiintymisellä. WHO:n mukaan maailmanlaajuisesti 2,8 miljoonaa aikuista kuolee vuosittain lihavuuteen. WHO:n tilaston mukaan maailmassa on tällä hetkellä yli 40 miljoonaa ylipainoista alle 5-vuotiasta lasta. STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    WHO
    sokeri
    terveys
    lihavuus
    ravitsemussuositus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle