• Ahman hoitosuunnitelma vahvistettiin

    MMM vahvisti tänään ahman hoitosuunnitelman. Ahma oli tähän asti ainoa suurpeto, jolla ei ollut hoitosuunnitelmaa.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    19.6.201414:30
    MT toimitus

    Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) torstaina vahvistaman ahman hoitosuunnitelman tavoitteena on tukea kannan kasvua ja levittäytymistä uusille alueille sekä ehkäistä ahman aiheuttamia porovahinkoja.

    Hoitosuunnitelmassa on kolme kannanhoitoaluetta: Pohjoinen- ja Itäinen poronhoitoalue, Muu poronhoitoalue sekä Metsä-Suomi. Poronhoitoalue on jaettu kahteen ahman aiheuttamien vahinkojen määrien perusteella.

    Pohjoisen ja Itäisen poronhoitoalueen kannanhoitoalueella halutaan sallia poikkeusluvalla merkittäviä porovahinkoja aiheuttavien ahmojen metsästys. Metsästyksen sallimisen jälkeen seurattaisiin, vaikuttaako ahmavahinkojen määrään. Poikkeusluvat myöntäisi Suomen riistakeskus.

    Lisäksi hoitosuunnitelmassa esitetään ahmojen siirtämistä Pohjoisen ja itäisen poronhoitoalueen kannanhoitoalueelta Metsä-Suomen kannanhoitoalueelle. Tämä edellyttää kuitenkin, että riittävän suuri joukko Metsä-Suomen alueen asukkaista hyväksyy siirron. Siirtoistutuksista päätetään myöhemmin.

    Ahma aiheuttaa kaikista suurpedoista eniten vahinkoja porotaloudelle. Sen tappamia poroja ilmoitettiin viime vuonna lähes 3 600, joka oli lähes tuhat poroa enemmän kuin edellisenä vuonna.

    Viime vuonna kaikki suurpedot yhteen laskien ne aiheuttivat kahdeksan miljoonan euron vahingot.

    Artikkelin aiheet
    ahman hoitosuunnitelma
    ahma
    poronhoito
    Suomen riistakeskus
    MMM
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria