• Siniset miettivät tänään tulevaisuuttaan – "Käydään hyvinkin reipashenkinen keskustelu"

    Puoluesihteeri Matti Torvisen mukaan puolueessa on voimakasta tahtoa jatkaa.
    Sinisten Simon Elo puolueen vaalivalvojaisissa Helsingissä.
    Sinisten Simon Elo puolueen vaalivalvojaisissa Helsingissä. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    15.4.201914:40
    STT

    Sinisten puoluehallitus ja puoluevaltuusto keskustelevat iltapäivällä puolueen jatkosta, kertoo puoluesihteeri Matti Torvinen.

    Eilen Torvisen kerrottiin jo väläyttäneen puolueen lopettamista, mutta Torvisen mukaan hänen sanojaan tulkittiin liian dramaattisesti.

    "Varmaan nopeasti tulkiten joku on väittänyt, että minä olen sitä mieltä, että lopetetaan", hän sanoo STT:lle.

    Torvisen mukaan puolueen tulevaisuus on puoluehallituksen ja -valtuuston käsissä.

    "Käydään hyvinkin reipashenkinen keskustelu", Torvinen ennakoi kokouksia.

    Puolueen jatkaminen tarkoittaisi puoluesihteerin mukaan entistä enemmän talkootyötä, koska eduskuntapaikkojen menettämisen vuoksi puolueella on entistä vähemmän rahaa. Intoa tuntuisi kuitenkin olevan.

    "Aamun viestit ovat olleet semmoisia, että tahtoa ja halua on voimakkaasti jatkaa", Torvinen kertoo.

    Sinisillä ei ollut rahaa eikä brändiä

    Perussuomalaisista irtautunut siniset ei saanut alkavalle vaalikaudelle yhtään kansanedustajaa.

    "Tämä kertoo sen, mikä on brändin voima", Torvinen kommentoi tulosta.

    Hän sanoo, että perussuomalaisilla on lähes 30 vuotta vanha brändi, toisin kuin sinisillä. Myös rahalla on hänen mukaansa iso merkitys.

    "Perussuomalaiset teki erittäin onnistuneen vaalikampanjan, johon käytettiin rahaa."

    Siniset toivoo, että perussuomalaiset päätyy hallitusvastuuseen.

    "Toivottavasti Halla-ahon ryhmä otetaan hallitukseen ja pannaan vastuuseen niistä lupauksista, joita he ovat antaneet."

    Pidemmän päälle Torvinen ei perussuomalaisten menestykseen usko, vaan pitää sitä hetken huumana.

    Torvisen mielestä sinisten brändillä on mahdollisuudet vahvistua vuosien mittaan. Seuraavissa eduskuntavaaleissa neljän vuoden päästä siniset voisikin olla jo keskisuuri puolue, Torvinen arvioi.

    Soinin eurovaalikampanja olisi "hyvää surutyötä"

    Eduskuntauransa päättänyt Timo Soini ei ole vielä kertonut, asettuuko ehdolle EU-vaaleissa. Torvisen mukaan eurovaaliasiakin puidaan tänään.

    Viime kädessä Soini tekee päätöksen ehdokkuudestaan itse.

    "Jos Timo lähtee, kaikki lähtevät häntä tukemaan varmasti ympäri Suomen ja ovat vaalivankkureissa valmiina. Se olisi hyvää surutyötä", Torvinen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Sininen puolue
    Matti Torvinen
    puolueen tulevaisuus
    Perussuomalaiset
    eduskuntavaalit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle