• Ranska ja Saksa sopuun velkamaiden rangaistuksista

    Merkel ja Sarcozy esittävät EU:lle uutta perussopimusta. Markkinoiden ensireaktio oli myönteinen.
    Uutiset
    5.12.201118:08
    MT toimitus

    Ranska ja Saksa haluavat automaattiset rangaistukset niille euromaille, joiden budjettialijäämä ylittää 3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Lisäksi maat haluavat, että kaikki euromaat säätävät omat kansalliset lakinsa, jotka rajoittavat velkaantumista.

    Ranskan presidentti Nicolas Sarcozy ja Saksan liittokansleri Angela Merkel kertoivat tavoitteestaan lehdistötilaisuudessa Pariisissa, jossa Euroopan voimakaksikko on pohjustamassa perjantain EU-huippukokousta.

    Sarcozy ja Merkel esittävät EU:lle uutta perussopimusta, jossa määritellään jäsenvaltioiden velkaantumiselle entistä tiukemmat rajat. Sarcozyn mukaan sopimus on mahdollista tehdä myös 17 euromaan kesken, jos kaikkia 27 EU-maata ei saada mukaan.

    Johtajat vahvistivat lisäksi, että Kreikan jälkeen mahdollisesti tehtävissä velkasaneerauksissa yksityiset sijoittajat eivät joudu kärsimään tappioita.

    Markkinoilla ensireaktio Saksan ja Ranskan saavuttamaan yhteisymmärrykseen oli myönteinen. Pörssit sekä euron kurssi suhteessa dollariin olivat ilmoituksen jälkeen nousussa ja Italian valtionlainojen korot taas laskussa.

    Artikkelin aiheet
    ranska
    saksa
    Euroopan unioni
    eurokriisi
    velkakuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle