• Valiokunta ei päässyt yön tunteina sopuun sairaalaverkkoesityksestä – työ jatkuu maanantaina

    Oppositio olisi halunnut jatkaa esimerkiksi sairaalaleikkausten säästöjen selvittämistä.
    Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru kertoi STT:lle, että valiokunnassa käytiin valmistava keskustelu mietintöä varten. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru kertoi STT:lle, että valiokunnassa käytiin valmistava keskustelu mietintöä varten. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Politiikka
    6.12.202407:41
    STT–

    Sote-valiokunta ei päässyt sopuun sairaalaverkkoesityksestä perjantain puolelle venyneessä kokouksessa. Asian käsittely jatkuu maanantaina, jolloin valiokunnan on tarkoitus äänestää mietinnöstä, kertoi valiokunnan jäsen Ilmari Nurminen (sd.) STT:lle perjantain vastaisena yönä.

    Valiokunnan puheenjohtajan Krista Kiurun (sd.) mukaan valiokunta päätti noin puoli yhteen yöllä jatkuneessa kokouksessa lopettaa asiantuntijakuulemiset. Lisäksi se kävi valmistelevan keskustelun esityksen mietintöluonnoksesta.

    Opposition kansanedustajat järjestivät torstaina ulosmarssin valiokunnan kokouksesta. Syyksi he kertoivat hallituksen toiminnan sairaalaverkon muutosten käsittelyssä.

    Oppositio olisi halunnut jatkaa esimerkiksi sairaalaleikkausten säästöjen selvittämistä. Hallituspuolueet taas haluavat saada mietinnön laista nopeasti valmiiksi.

    Lisää aiheesta
    • Ponssen pääomistaja Juha Vidgrén kannustaa työntekijöitä osallistumaan mielenilmaukseen.

      Politiikka | SS: Ponsse kannustaa työntekijöitään mielenilmaukseen Pohjois-Savossa

    • Valiokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (oik.) ja puheenjohtaja Krista Kiuru poistuvat sote-valiokunnan kokouksesta neuvottelemaan valiokuntaneuvoksen luokse.

      Terveydenhuolto | Koko oppositio marssi ulos sote-valiokunnasta – ”Hallitus runnoo sairaalaverkkoleikkauksia läpi”

    • Oulussa on käynyt ilmi, että lääkärintarkastuksia ei järjestetty kaikille kahdeksan kuukauden ikäisille vauvoille, vaikka laki niin vaatii.

      Politiikka | Terveydenhoitoamme ei pidä romuttaa – nyt ei ole aika leikata alueilta

      Tilaajalle
    • Etelä-Savon hyvinvointialueella ei suunnitella sote-asemien lakkauttamista, mutta Petteri Orpon (kok.) hallituksen päätöksellä lopettaa Savonlinnan sairaalan erillisrahoitus on negatiivinen vaikutus palvelutasoon.

      Politiikka | Katso, montako sote-asemaa lakkautetaan omassa maakunnassasi ‒ yhteensä lappu luukulle 61 asemalla, maaseutu kärsii eniten

    Artikkelin aiheet
    sairaalaverkko
    Sote-valiokunta
    politiikka
    hallitus ja oppositio
    terveydenhuolto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa