• Avin ohjeistus hämmentää: Riittävä turvaväli kesäkuun tapahtumissa on tapauskohtainen – vastuu on aina järjestäjällä

    Järjestäjiä kehotetaan keskustelemaan riittävistä turvaväleistä kunnan tartuntatautilääkärin kanssa jokaisen yleisötapahtuman kohdalla.
    Tapahtumakävijät ohjeistetaan välttämään ihmisryppäiden muodostamista. Kuva Ruisrockista vuodelta 2018. LEHTIKUVA / VILLE-VEIKKO KAAKINEN
    Tapahtumakävijät ohjeistetaan välttämään ihmisryppäiden muodostamista. Kuva Ruisrockista vuodelta 2018. LEHTIKUVA / VILLE-VEIKKO KAAKINEN 
    Uutiset
    11.6.202118:25
    STT

    Riittävä turvaväli kesätapahtumissa on tapauskohtainen, kertoivat aluehallintovirastot (avit) tapahtuma-alan toimijoille perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Tapahtumajärjestäjiä avien ohjeistus riittävistä turvaväleistä hämmensi.

    Riittävän turvavälin etäisyyttä tulee Pohjois-Suomen aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikosken mukaan arvioida tapahtumakohtaisesti. Järjestäjiä kehotetaan keskustelemaan riittävistä turvaväleistä kunnan tartuntatautilääkärin kanssa jokaisen yleisötapahtuman kohdalla.

    Lisäksi kiihtymis- ja leviämistasoilla järjestettävissä ulkotapahtumissa on huolehdittava, että asiakkaalla on istumapaikka.

    Avit painottivat järjestäjien vastuuta tapahtumien koronarajoitusten toimeenpanossa. Tapahtumakävijät ohjeistetaan välttämään ihmisryppäiden muodostamista, mutta asiakas tekee päätöksen lähikontaktista halutessaan itse. Seurueena tapahtumaan osallistuvat voivat kuitenkin oleskella läheisemmissä tunnelmissa.

    "Laki edellyttää, että etäisyyden pitämiseen tulee olla mahdollisuus", Hirvikoski sanoi tiedotustilaisuudessa perjantaina.

    Valtaosa maakunnista on perustason rajoitusten piirissä. Perustasolla tapahtumien osallistumismäärää ei rajoiteta, mutta järjestäjien on edelleen huomioitava tartuntatautilain mukaiset hygieniavaatimukset. Lähikontaktien välttämisvelvoite poistuu, mutta riittäviin etäisyyksiin kannustetaan.

    Kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla tapahtumat saavat ulkotiloissa ylittää 50 henkilön rajan, mutta osallistujilla on oltava mahdollisuus välttää lähikontakteja.

    Leviämisvaiheessa on voimassa 10 henkilön kokoontumisrajoitus sisätiloissa ja 50 henkilön rajoitus ulkotiloissa. Yleisömäärää voidaan kuitenkin kasvattaa jakamalla tapahtumakävijöitä erillisiin lohkoihin.

    Suuriakin tapahtumia voi siis järjestää leviämisalueilla, mutta yleisö tai asiakkaat on jaettava 50 henkilön lohkoihin siten, etteivät ne ole toistensa kanssa missään kontaktissa. Myös kaikkien tapahtuman palveluiden tulee toimia erillisinä omissa lohkoissaan.

    Rajoitukset koskevat vain kesäkuuta, sillä ohjeistukset annetaan kuukaudeksi kerrallaan.

    Avit eivät käsittele tapahtumien lupia, vaan luvan tapahtuman järjestämiseen myöntää poliisi.

    Artikkelin aiheet
    Aluehallintovirasto
    turvavälit
    tapahtumat
    koronarajoitukset
    vastuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria