• IKIVIHREÄT Hempeän haikeaa hiekkarannalla

    Uutiset
    12.7.201316:00
    Riku-Matti Akkanen

    ”Katson autiota hiekkarantaa.

    Ajatukseni mun kauas kantaa.

    Täällä minä sinun kanssas kerran olla sain,

    kahden vain.”

    Katson autiota hiekkarantaa on Katri Helenan vuonna 1979 levyttämä kappale, jonka sävelsi Veikko Samuli ja sanoitti kotimaisten lauluntekijöiden kärkinimiin kuulunut Juha ”Watt” Vainio (1938–1990).

    Laulajattaren haikea tulkinta hurmasi suomalaiset, ja sävelmästä muodostui nopeasti kestosuosikki. Single kipusi jo samana vuonna listoille. Kappale on myöhemmin ilmestynyt monella Katri Helenan kokoelmalevyllä, ja hän on myös levyttänyt sen uudelleen.

    ”Mulle kauneimmat

    se muistot antaa.

    Kesäpäivän, jolloin sain

    mä olla onnekkain.”

    Katson autiota hiekkarantaa kertoo kaipuusta kesään romanttisin sanankääntein.

    Laulun sanoitus syntyi, kun säveltäjä Veikko Samuli tiedusteli Katri Helenalta, mitä hänelle tuli melodiasta mieleen. Laulaja vastasi ajattelevansa hiekkaa ja paljaita varpaita. Tieto välitettiin Junnu Vainiolle, joka tuli muutaman tunnin kuluttua työhuoneestaan valmiin sanoituksen kanssa.

    Pienen viilauksen jälkeen kappaletta päästiin työstämään studiolle ja lopulta äänittämään.

    ”Tämä matkani on ensimmäinen,

    jolla olen aivan yksinäinen.”

    Vuoden 2012 lopulla julkaistusta Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta ilmenee, että yksinäisyys on ollut suomalaisten iskelmien kantavia teemoja jo vuosikymmeniä.

    Tutkimus osoittaa myös Katri Helenan ikivihreän sisältävän iskelmän keskeiset elementit.

    Laulujen kuvaamista tunteista kaikkein yleisin on kaipaus. Yksinäisyyttä koetaan lyriikoissa tyypillisesti katsellen, usein esimerkiksi autiolle rannalle. Kaihosta huolimatta lauluihin liittyy myös ripaus optimismia.

    Tutkimuksessa analysoitiin sataa suomi-iskelmää 1950-luvulta nykypäivään.

    Parhaillaan taiteilijauransa 50-vuotisjuhlakiertueella oleva Katri Helena on levyttänyt vuosikymmenten aikana 450 laulua ja tehnyt lähes 50 albumia. Hän on saanut seitsemäntoista kultalevyä, neljä platinalevyä ja yhden tuplaplatinan.

    Sinivalkoiseksi ääneksi sanottu laulajatar on vakiinnuttanut muutoinkin paikkansa iskelmätaivaalla.

    Viime vuodenvaihteessa tehdyssä kyselyssä suomalaiset valitsivat hänet luotetuimmaksi henkilöksi musiikin alalla.

    Katri Helenasta kertovaa musikaalia on puolestaan esitetty useissa Suomen teattereissa jo parin vuoden ajan.

    RIKU-MATTI AKKANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Katri Helena
    suomi-iskelmä
    Katson autiota hiekkarantaa
    Juha Vainio
    Veikko Samuli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle