• Poikkeuksellisen lämmin sää Etelä- ja Keski-Euroopassa helpottaa energiakriisiä

    Sähkön hintojen alentuminen muualla Euroopassa heijastuu myös Baltiaan ja Suomeen, sillä niihin tuodaan sähköä muualta Euroopasta.
    Poikkeuksellisen lämmin sää on jättänyt monet Euroopan hiihtokeskuksista ilman lunta. Lapset opettelivat laskemaan keinorinteellä Bergschenhoekissä Hollannissa 5. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / AFP.
    Poikkeuksellisen lämmin sää on jättänyt monet Euroopan hiihtokeskuksista ilman lunta. Lapset opettelivat laskemaan keinorinteellä Bergschenhoekissä Hollannissa 5. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Sää
    6.1.202310:52
    STT–

    Pohjois-Espanjassa vuosi alkoi hellepäivällä, Etelä-Saksan Oberstdorfissa on tällä viikolla hiihdetty kilpaa paikoin yli 15 lämpöasteessa. Myös lukuisia lämpötilaennätyksiä on rikottu ympäri Eurooppaa: esimerkiksi Puolan Varsovassa vuoden ensimmäisenä päivänä elohopea kipusi lähes 19 asteeseen, peräti neljä astetta korkeammalle kuin tilastoidusti koskaan aiemmin tammikuussa.

    Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jesse Heikkilän mukaan vuodenvaihteessa sää on ollut Etelä- ja Keski-Euroopassa poikkeuksellisen lämmin. Etelä- ja Keski-Euroopassa poikkeuksellisen lämmin sää on ennusteiden mukaan jatkumassa myös kuluvan viikon loppupuolelle asti.

    Poikkeuksellinen sää näyttäisi tuovan apua poikkeuksellisiin aikoihin Euroopassa.

    ”Voi sanoa, että onni suosii Eurooppaa energiakriisissä, kun tuli niin poikkeuksellisen lämmintä”, sanoo Lappeenrannan teknillisen yliopiston energiatekniikan professori Esa Vakkilainen.

    Vakkilainen sanoo, että lämmin sää vähentää asuinrakennusten lämmitystarvetta, autojen polttoaineen kulutusta sekä teollisuuden rakennusten lämmitystarvetta, jolloin myös teollisuuden energian käyttö vähenee.

    ”Kun kaasua käytetään lämmityksessä ja kaasun käyttöä on lämpimän ilman takia pystytty vähentämään, kaasun hintapaine pienenee”, hän jatkaa.

    Vakkilaisen mukaan esimerkiksi Hollannissa maakaasun markkinahinta on pudonnut alaspäin ja kaasu on nyt jo melko alhaisissa hinnoissa.

    ”Kun kaasun hinta on alhaalla, se tarkoittaa myös sitä, että sähkön hinta on alhaalla”, Vakkilainen sanoo.

    Vakkilaisen mukaan maakaasun käytön väheneminen myös edesauttaa tavoitetta päästä eroon venäläisestä maakaasusta.

    ”Jos lämpimät säät jatkuvat parikin viikkoa, sillä on ihan energiataloudellisesti merkitystä, se näkyy useina prosentteina vuosienergian kulutuksessa.”

    Vakkilainen lisää, että myönteisenä piirteenä on myös se, että EU pystyy pitämään kaasuvarastot täynnä.

    ”Jos kaasuvarastot ovat täynnä, ei tule niin isoa poliittista paniikkia, että ensi vuonna ei olisikaan enää kaasua.”

    Kun kaasuvarastot ovat täynnä, kaasua ei hänen mukaansa voi myöskään käyttää kiristyskeinona. Vakkilainen sanoo, että kaasuvarastot alkavat yleensä pienentyä loppuvuodesta ja kesällä niitä taas täytetään.

    ”Jos nyt tammikuu pärjätään ilman, että varastot tyhjenevät, täyttö alkaa paljon korkeammalta tasolta.”

    Samaan aikaan, kun Keski-Euroopassa on poikkeuksellisen lämmintä, Suomessa ja Baltian maissa ollaan reilusti tammikuussa pakkasella. Lämmin sää ei ainakaan lähiviikkoina tuo siis Suomen ja Baltian energiankulutukseen helpotusta. Vakkilainen kuitenkin sanoo, että sähkön hintojen alentuminen muualla Euroopassa heijastuu myös Baltiaan ja Suomeen, sillä niihin tuodaan sähköä muualta Euroopasta.

    Lisäksi Ilmatieteen laitoksen mukaan sää näyttää tällä hetkellä pysyvän Baltian maita ja Suomea lukuun ottamatta tavanomaista lämpimämpänä jopa helmikuun alkuun saakka. Ennusteissa on kuitenkin muistettava se, että mitä pidemmälle ennusteita tehdään, sitä todennäköisemmin ne muuttuvat.

    ”Euroopassa kylmää signaalia ei kuitenkaan ole nyt näköpiirissä. Mitä lähemmäs tammikuun loppua mennään, lämpimät säät voimistuvat.”

    Artikkelin aiheet
    lämpötilaennätys
    energiakriisi
    sähkön hinta
    Etelä- ja Keski-Eurooppa
    sääennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita