• Kaivosteollisuus tyrmistyi hallitusohjelmasta: "Sama, jos metsäsektorille määrättäisiin noin 500 miljoonan euron lisäkustannukset"

    Hallitus on päättänyt nostaa kaivosten sähköveron kolminkertaiseksi.
    Hallitusohjelmassa kaivosteollisuutta tyrmistyttää erityisesti se, että kaivosten verotusta korotetaan merkittävästi. Kuvituskuva.
    Hallitusohjelmassa kaivosteollisuutta tyrmistyttää erityisesti se, että kaivosten verotusta korotetaan merkittävästi. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    5.6.201914:30
    Matti Tuominen

    Kaivosteollisuus ry:n mielestä eilen maanantaina julkistettu hallitusohjelma sisältää monia kaivosteollisuuden näkökulmasta epämiellyttäviä asioita.

    Hallitusohjelmassa kaivosteollisuutta tyrmistyttää erityisesti se, että kaivosten verotusta korotetaan merkittävästi. Hallitus on nimittäin päättänyt nostaa kaivosten sähköveron kolminkertaiseksi. Tämä vaikeuttaa kaivosalan etujärjestön mukaan suuresti kaivosten oman hiilijalanjäljen pienentämistä.

    "Kustannusnousun mittakaava on sama kuin jos metsäsektorille määrättäisiin noin 500 miljoonan euron lisäkustannukset", Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela toteaa tiedotteessa.

    Ohjelmaan on kirjattu myös uusi kaivosvero, mutta sen perusteet ovat Suomelan mukaan epämääräiset. Hänen mukaansa on suuri vaara, että ulkomailta tuotujen kaivostuotteiden osuus kasvaa.

    "Kaivosvero tukee välillisesti ulkomailla tapahtuvaa kaivostoimintaa suomalaisten työpaikkojen kustannuksella", hän sanoo.

    Lisäksi hallitusohjelmaan on kirjattu kaivoslakiin lukuisia muutoksia, jotka heikentävät Kaivosteollisuus ry:n mielestä kaivostoiminnan edellytyksiä. Samaan aikaan on valmisteilla työ- ja elinkeinoministeriön tilaama puolueeton tutkimustyö kaivoslain muutostarpeista.

    Artikkelin aiheet
    kaivosteollisuus
    hallitusohjelma
    verotus
    kaivosvero
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle