• Entinen ministeri Taisto Tähkämaa on kuollut 101 vuoden iässä

    Tähkämaa oli kuollessaan vanhin elossa oleva suomalainen, joka on toiminut kansanedustajana ja valtioneuvoston jäsenenä.
    Kuvituskuva.
    Kuvituskuva. Kuva: Maria Miklas
    Uutiset|Kuolleet
    21.12.202514:13
    Jukka Koivula

    Entinen keskustalainen kansanedustaja ja ministeri Taisto Tähkämaa on menehtynyt 101-vuotiaana. Suru-uutisesta kertoo tiedotteessaan Suomen Keskusta r.p.

    ”Tytär Sanna Tähkämaa kertoi isänsä nukkuneen ikiuneen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Kaarinan hoitokodissa”, tiedotteessa kerrotaan.

    Taisto Tähkämaa oli kuollessaan vanhin elossa oleva suomalainen, joka on toiminut kansanedustajana ja valtioneuvoston jäsenenä.

    Tähkämaa toimi kansanedustajana 1970–1991, puolustusministerinä 1977–1979 sekä maa- ja metsätalousministerinä 1979–1983. Keskustan varapuheenjohtajana hän oli 1980–1984.

    Tähkämaa osallistu jatkosotaan Maaselän kannaksella ja Tali-Ihantalassa. Hän sai koulutuksen panssaritykinampujaksi ja yleni sodan aikana korpraaliksi.

    Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho muistelee Tähkämaata lämmöllä.

    ”Hän oli viime vuosisadalla Suomen keskeisiä vaikuttajia turvallisuuden vahvistajana ja yhteiskunnan rakentajana. Keskusta hiljentyy Taisto Tähkämaan muistolle ja ottaa osaa omaisten suruun.”

    Lisää aiheesta
    • Itärajamme – rasite vai mahdollisuus?

    Artikkelin aiheet
    Taisto Tähkämaa
    kansanedustaja
    ministeri
    keskusta
    Antti Siika-aho
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena