• Nykytekniikka valjastettiin maatalousoppimisen rengiksi

    Älypuhelin kulki Marjo Valtosen (vas.) ja Sanna Ojalan mukana halki maatalousopiskelijoiden harjoittelujakson. Ojala kertoo kuvanneensa harjoitteluaikanaan käytännössä kaikki työvaiheet. Timo Aalto
    Älypuhelin kulki Marjo Valtosen (vas.) ja Sanna Ojalan mukana halki maatalousopiskelijoiden harjoittelujakson. Ojala kertoo kuvanneensa harjoitteluaikanaan käytännössä kaikki työvaiheet. Timo Aalto Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    29.12.201415:00
    MT toimitus

    ILMAJOKI (MT)

    Seinäjoen ammattikorkeakoulun maatalousopiskelijat ovat testanneet uutta, osittain mobiilia oppimisympäristöä maatilaharjoittelun yhteydessä kuudella maatilalla Etelä-Pohjanmaalla. 30 opintopisteen laajuinen harjoittelu on osa maatalousopintoja.

    ”Kokeilu on saanut paljon kiitosta opiskelijoiltamme ja pilottitiloilta. Virtuaalitilojen kehittämishankkeessa pyrittiin alun alkaen siihen, että oppiminen harjoittelutiloilla sujuisi entistä paremmin”, hankkeen projektipäällikkö Ari Sivula toteaa.

    Seinäjoen ammattikorkeakoulun elintarvike- ja maatalouden yksikkö käynnisti virtuaalitilojen kehittämishankkeen kaksi vuotta sitten.

    Hanketta ovat rahoittaneet Etelä-Pohjanmaan liitto sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulu.

    Opiskelijoiden maatilaharjoittelun raporttien tekemistä haluttiin viedä reaaliaikaisempaan suuntaan.

    Opiskelijat saivat käyttöönsä älypuhelimet, joiden avulla maatilaharjoittelun jokainen vaihe pystyttiin erikseen dokumentoimaan.

    ”Älypuhelimien hyödyntäminen oppimisessa oli kätevää”, toteaa maatalouslinjan opiskelija Marjo Valtonen.

    ”Harjoittelutilani isäntä oli sellainen kävelevä tietotoimisto, jolta tuli koko ajan painavaa asiaa. Jos olisin vasta päivän päätteeksi kirjoittanut ylös näitä asioita, olisi puolet unohtunut.”

    Maatalousopiskelijat rakensivat harjoitteluraporttejaan ja oppimispäiväkirjaansa siten, että tiedot lähetettiin älypuhelimista ammattikorkeakoulun virtuaaliseen oppimisympäristöön.

    ”Kun opiskelija täydentää päiväkirjaansa, se on samalla kommunikointia opiskelijan ja opettajien välillä”, arvioi projektipäällikkö Sivula.

    Ammattikorkeakoulun lehtorin, harjoitteluvalvoja Eliisa Kallion mukaan mobiilisuuden hyödyntäminen maatalouspuolen käytännön oppimisessa oli kokeiluna onnistunut.

    ”Harjoitteluprojektista voidaan rakentaa virtuaalinen ja kuvallinen kokonaisuus. Kuvaaminen ja kuvien liittäminen harjoitteluraporttien yhteyteen on hyvä lisä kokonaisuudessa”, Kallio katsoo.

    Opiskelijat voivat kuvata kasveja, työkoneita sekä eläimiä ja liittää kuvat harjoitteluraportin ja oppimispäiväkirjan yhteyteen.

    ”Ennen maatalousopintoja en ollut ollut tekemisissä varsinaisten maataloustöiden kanssa, vaikka itsellä onkin taustaa hevospuolella”, kertoo Sanna Ojala.

    ”Kuvasin harjoitteluaikanani käytännössä kaikki työvaiheet. Tämä auttoi oppimisessa ja asioiden sisäistämisessä paljon.”

    Kuudella pohjalaistilalla pilotoitu kehittämishanke laajenee 60 maatilalle Suomessa ja ulkomailla. Suomen lisäksi liikkuvaa virtuaalioppimista testataan jatkossa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Norjassa, Saksassa, Ruotsissa ja Virossa.

    ”Pian myös maatilan isännät ja emännät pystyvät kirjautumaan samaan järjestelmään opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Siten pystytään paremmin seuraamaan, miten raportti täydentyy. Lisäksi maatiloilla saadaan parempi kokonaiskuva oppimistilanteesta”, Ari Sivula valottaa.

    ”Mobiilisuus ylipäätään on läpileikkaava trendi nykypäivänä. Siihen satsataan paljon. On hyvä, että se näkyy ja sitä hyödynnetään myös maatalouspuolella.”

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalousoppiminen
    mobiili oppiminen
    virtuaalitilojen kehittämishanke
    Seinäjoen ammattikorkeakoulu
    maatalousopiskelijat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle