• Puun tuonnin kasvu ärsyttäämetsänomistajia

    Uutiset
    25.9.201316:00
    Jarmo Palokallio

    Puukauppa on käynyt tänä vuonna kymmeneksen viimevuotista vilkkaammin. Puuta on myös käytetty. Metsistä on korjattu puuta ennätystahdilla. Vain puukaupan hullu vuosi eli 2007 ajaa tästä vuodesta ohi.

    MTK:n tutkimuspäällikkö Erno Järvinen selittää puukaupan hyvää vetoa sahatavaran, kartongin ja sellun menekillä.

    Järvisen mukaan puukauppa on tänä vuonna ollut koko metsäalan parhaiten toimiva palikka. Etenkin puun tarjonta on ollut tasaista ja kysyntää vastaavaa.

    ”Ainut puukauppaan vaikuttava vaihtuva tekijä on puun kysyntä. Se taas on metsäteollisuudesta kiinni.”

    Järvisen mukaan sahat ovat löytäneet uusia asiakkaita Euroopan ulkopuolelta. Euroopassakin suomalaisella sahatavaralla on kilpailukykyä, koska tukin hinta on noussut hitaammin kuin Keski-Euroopassa. Ruotsia vastaan kilpailukykyä on parantanut kruunun vahvistuminen.

    MTK on tyytyväinen puukaupan sähköisen markkinapaikan Puumarkkinat.fi:n suosioon. Palveluun on lähtenyt mukaan 65 metsänhoitoyhdistystä ja lähes kaikki puun ostajat.

    Kesällä sähköisen markkinapaikan puuntarjonta ylitti selvästi metsäteollisuuden viikko-ostot.

    Viime viikkoina tarjolla on ollut 700 000 kuutiota puuta.

    Metsäteollisuus on kasvattanut tänä vuonna puun tuontia, mikä huolestuttaa metsänomistajia. Koivukuitupuuta on tuotu yli puolet viimevuotista enemmän. Sen lisäksi myös havukuitupuun tuonti on kasvussa.

    Metsäteollisuus on maksanut tuontipuusta puolet enemmän kuin mitä kotimaisen puun hinta olisi tienvarressa.

    ”Taloudellisesti ajatellen puun tuonnissa ei ole järkeä. Sen ainut tavoite on pitää kotimaan kantohinnat alhaalla”, Järvinen sanoo.

    Kovien hakkuiden ja kasvavan tuonnin ansiosta metsäteollisuudelle on kertynyt kuitupuuta ja haketta varastoon. Se vähentää suurten yhtiöiden kiinnostusta puukauppoihin lähiviikkoina.

    Järvinen odottaa, että yhtiöiden ostohalut palaavat vähitellen, ja syksystä tulee hyvä puukauppaa suunnittelevalle metsänomistajalle.

    Kuitupuuta kovempia menekkiongelmia on energiapuulla. Sen käyttö on ollut kovassa kasvussa, mutta nyt tilanne on muuttunut epävarmaksi.

    EU ja valtio kannustavat edelleen energiapuun käytön lisäämiseen, mutta sen käytön kannattavuus on heikentynyt. Voimaloille on edullisempaa polttaa kivihiiltä.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    metsäteollisuus
    puun tuonti
    energiapuu
    metsänomistaja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle