• Helsingin ja Nairobin yliopistojen tutkijat löysivät ebolavirusta kenialaisista lepakoista

    Bombali-virus on kuudes tunnistettu ebolavirus, eikä sillä ole yhteyttä ihmisten keskuudessa puhjenneisiin epidemioihin.
    Helsingin yliopisto kertoi tutkijoiden löydöstä.
    Helsingin yliopisto kertoi tutkijoiden löydöstä. Kuva: Lehtikuva / Onni Ojala
    Uutiset
    2.4.201916:45
    STT

    Helsingin ja Nairobin yliopistojen tutkijat ovat löytäneet Keniassa elävistä lepakoista Bombali-ebolavirusta, Helsingin yliopisto kertoo.

    Kerta on ensimmäinen, kun ebolavirusta löydettiin Afrikan itärannikon maasta.

    Bombali-virus on kuudes tunnistettu ebolavirus, eikä sillä ole yhteyttä ihmisten keskuudessa puhjenneisiin epidemioihin. Kyseinen viruslaji tunnistettiin ensi kerran viime vuonna Sierra Leonessa.

    "Länsi-Afrikassa vuosina 2013–2016 puhjenneen tuhoisan epidemian aiheutti Zaire-virus, ja se on syynä myös juuri nyt Kongon demokraattisessa tasavallassa meneillään olevaan epidemiaan", kertoo professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta tiedotteessa.

    Bombali-ebolavirusta löydettiin nyt Kenian kaakkoisosasta, Taitavuorten lähellä elävistä lepakoista.

    Lepakoiden kudoksista löytyi runsaasti virusta, ja lepakoista löytyi myös viruksen vasta-aineita.

    "Näyttää kuitenkin todennäköiseltä, ettei tämä ebolaviruslaji tartu ainakaan kovin helposti ihmiseen. Tutkimissamme kuumeilevissa potilaissa ei viruksesta ollut jälkeäkään", Vapalahti sanoo.

    Tutkijat uskovat, että Bombali-virus saattaa olla levittäytynyt isäntälajinsa myötä suureen osaan Saharan eteläpuolista Afrikkaa.

    Vapalahden ja Nairobin yliopiston professorin Omu Anzalan johtamassa tutkimusprojektissa etsitään sekä tuttuja että uusia, tuntemattomia viruksia Kenian luonnosta, muun muassa hyttysistä, lepakoista ja jyrsijöistä.

    Virusta etsitään myös tuotantoeläimistä ja kuumeen takia hoitoon hakeutuneista potilaista. Tavoitteena on koota tietoa, joka auttaa varautumaan uusien infektiotautien ja epidemioiden uhkaan.

    Artikkelin aiheet
    ebolavirus
    Bombali-virus
    Kenia
    lepakoiden tutkimus
    Helsingin yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria