Aikuisikään ehtineet lapseni ovat kaikki kääntyneet viimeistään teini-iässä enemmän tai vähemmän kasvisruuan kannalle. Tosin kaikkein vannoutuneinkin kasvisten syöjä on palannut piirun verran liharuokien suuntaan.
Lasten perässä päätin itsekin, että pidän viikossa vähintään kaksi kasvisruokapäivää.
En tehnyt päätöstä terveyden tähden. Lähinnä ajattelin, että miksi minulla on oikeus kuluttaa lihaa mielin määrin, kun keskimääräisellä maailman kansalaisella ei ole siihen varaa.
Nyt olen livennyt periaatteestani rehellisesti sanoen vain siksi, että lihaa käyttämällä on helppo turvata tarvittavat aminohapot. Ei tarvitse miettiä, mikä olisi hyvä kasvisvalkuaisen lähde.
Koko maapallon väestöä ajatellen lihan syöminen on kestämätöntä. Maailman maatalousmaasta käytetään 75 prosenttia eläinten kasvatukseen. Jos karjasta luovuttaisiin ja tärkeimmät ravintokasvit syötäisiin lihaksi jalostamatta, ihmisille jäisi kaloreita liki 50 prosenttia nykyistä enemmän.
Ruokapulaa lisää, että elintarvikkeista häviää lähes puolet joko tuotannossa, teollisuudessa, kaupassa tai kuluttajien pöydillä.
Myös pellon hamuaminen biopolttoaineiden tuotantoon on ongelma.
Eikä ole olemassa mekanismia, jossa ylensyöneen suomalaisen säästämä ruokapala päätyisi nälkää näkevän pohjoiskorealaisen lautaselle. Ja jos olisikin, maapallon väkiluku kasvaisi köyhien parantuneiden elinolojen vuoksi pian niin, että taas olisi pula ruuasta.
Kasvisruokaan siirtymisellä ei taida ratketa maailman ongelmat. Sillä onnistuu vain vaientamaan huonon omantuntonsa.