• Järjestöt muistuttavatmetsästäjä-tavoista

    Uutiset
    20.8.201216:00
    MT toimitus

    Sorsastuksen alkaessa lintujärjestö BildLife Suomi sekä Suomen metsästäjäliitto muistuttavat jahtiin lähtijöitä hyvistä metsästäjätavoista.

    Ammuttava lintu on aina tunnistettava varmasti ennen laukausta. Jos lajintunnistaminen on epävarmaa, lintua ei pidä ampua.

    Nykyisillä lyijyä korvaavilla patruunoilla ampumamatkat on pidettävä lyhyinä. Haulikolla ammuttaessa se tarkoittaa alle 30 metrin matkaa.

    Järjestöt suosittavat, että pyynti kohdistettaisiin ennen muuta vakaisiin ja runsaslukuisiin lajeihin. Tänä vuonna niitä ovat sinisorsa ja telkkä.

    ”Vähentyneiden lajien metsästämistä pitäisi välttää, vaikka metsästys ei olisikaan pääsyy lajin vähenemiseen”, BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi sanoo. Hänen mielestään on helpompi puuttua metsästyskuolevuuteen kuin muihin tekijöihin.

    ”Saaliin määrä ja lajivalikoima tulee suhteuttaa poikastuottoon ja lintukannan kokoon”, Suomen metsästäjäliiton järjestötiedottaja Anna Grenfors korostaa. Metsästäjät itse voivat vaikuttaa tuottoon vesilintujen elinympäristöjä parantamalla.

    Molemmat järjestöt suosittelevat noutavien koirien käyttöä sorsastuksessa. Järjestöjen mielestä lintukantojen seuranta ja saalistilastointi kaipaa parannusta. REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsästys
    lintujen suojelu
    vesilinnut
    sorsastus
    järjestöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle