• Alvin nosto romahduttaisi painettujen lehtien levikit

    Itella arvioi, että sanomalehtien arvonlisäveron nostaminen 24 prosenttiin romahduttaisi painettujen sanomalehtien kysynnän. Itellan laskujen mukaan kysyntä puolittuisi vuoteen 2020 mennessä.
    Kuva: Saara Olkkonen
    Uutiset
    5.5.201417:09
    MT toimitus

    Jos sanomalehtien arvonlisäveroa laskettaisiin viiteen prosenttiin, se parantaisi lehtien kysyntää vain hetkellisesti. Mutta jos vero nostettaisiin 24 prosenttiin, tietäisi se tilausten romahdusta, Itella arvioi.

    Arvonlisäveron nostamisen jälkeisinä vuosina 2012 ja 2013 levikkien lasku on ollut erityisen nopeaa. Ennen sitä laskua oli noin kolme prosenttia vuodessa, mutta muutosten jälkeen pudotusvauhti lähes kaksinkertaistui.

    Nyt lehtien alv on kymmenen prosenttia.

    Itellan selvityksen mukaan 51 prosenttia kuluttajista tilaa painettuja sanomalehtiä. Vielä muutama vuosi sitten tilaajia oli kaksi kolmesta. Sosiaalinen media ja internet ovat korvanneet sanomalehtien lukemista. Sanomalehden aamulukemisen kulttuuri alkaa murentua.

    ”Kuluttajat pitävät kiinni sanomalehtimainonnasta, mutta toivovat sen oheen digitaalisia palveluja. Valitettavasti mainostajat pyrkivät digitoimaan koko prosessin kuluttajien vastusteluista huolimatta. Paperiselle lehdelle on kuitenkin vielä kysyntää”, Heikki Nikali Itellasta sanoo.

    Lehtien kysyntää ovat laskeneet myös hinnankorotukset. Vuoden 1990 jälkeen tilaushintojen reaalikorotus on ollut 75 prosenttia.

    Itellan mukaan postimaksun osuus lehtien tilaushinnoista oli ennen arvonlisäveron nostoa keskimäärin noin 30 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    arvonlisävero
    painetut sanomalehdet
    Itella
    lehtien levikki
    mediakulutuksen muutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria