• Saimaannorpille kehitteillä uudenlaisia keinopesiä

    Saimaannorpan keinopesistä järjestettyyn kilpailuun tuli noin 70 ehdotusta. WWF Suomen julistamassa kilpailussa haettiin uusia keinoja sen varalta, että vähälumiset talvet yleistyvät ja norppien normaali pesintä kinoksiin vaarantuu.
    Uutiset
    3.5.201412:00
    MT toimitus

    ”Kiinnostus keinopesien kehittelyyn oli ilahduttavan suurta. Osassa ehdotuksista toteutus ja materiaalit oli mietitty tarkkaan, osa oli yleisiä ideoita”, WWF Suomen ohjelmapäällikkö Petteri Toivanen sanoo.

    Yleisin ehdotus oli järven pohjaan ankkuroitava kulkuaukollinen lautta. Sen päällä oli pesäluolaksi ajateltu umpikoppi.

    Parhaille pisteille ylsi kolme ehdotusta. Niiden tekijät olivat Veikko Kilkki Mikkelistä, Risto Karvonen Kangasalta ja Pasi Jänis Puumalasta. Ehdotukset olivat yksikertaisia ja rakennusmateriaalit olivat luonnonmukaisia kuusta, pajua ja järviruokoa.

    Kunniamaininnan sai Saara Utin ehdotus pykritiistä muottiin valettava iglumainen pesäkupu. Pykriitti on jäästä ja puukuidusta valmistettu hitaasti sulava ja tavallista jäätä kovempi materiaali.

    Metsähallituksen suojelubiologin Jouni Koskelan mielestä Utin idea ansaitsee jatkoselvittelyä. Lämpimimpiin talviin pykriitti ei sovellu, koska sen valmistus vaatii pakkasta.

    Viime talvena saimaannorpan pesinnän pelastivat vapaaehtoisten kolaamat apukinokset. Havaituista 53 kuutista 50 syntyi apukinoksiin, kolme avojäälle.

    Artikkelin aiheet
    Saimaannorppa
    keinopesa
    WWF Suomi
    kilpailu
    ympäristönsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle