• MTV: Kymmeniä aseita kateissa Suomen viranomaisilta

    Puolustusvoimilta kadonnut parinkymmenen viime vuoden aikana keskimäärin yksi rynnäkkökivääri vuodessa.
    Puolustusvoimien lisäksi joitakin aseita on kadonnut myös poliisilta ja Rajavartijalaitokselta. Kuvituskuvaa.
    Puolustusvoimien lisäksi joitakin aseita on kadonnut myös poliisilta ja Rajavartijalaitokselta. Kuvituskuvaa. Kuva: Jussi Nukari
    Uutiset
    25.9.201711:56
    STT

    Suomalaisilta viranomaisilta on kateissa muutamia kymmeniä ampuma-aseita, kertoo MTV:n uutiset tekemänsä kyselyn perusteella.

    Puolustusvoimista kerrotaan MTV:lle, että viimeksi kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana on kadonnut alle 20 rynnäkkökivääriä ja kymmenkunta pistoolia.

    Yksittäisiä aseita on kadonnut myös poliisilta ja Rajavartiolaitokselta.

    Poliisihallituksesta kerrotaan MTV:n uutisille, että osa kadonneista virka-aseista on todennäköisesti poistettu huonokuntoisina käytöstä, mutta merkinnät virka-aserekisteriin ovat jääneet tekemättä.

    Artikkelin aiheet
    Puolustusvoimat
    aseiden katoamiset
    suomen viranomaiset
    MTV uutiset
    turvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria