• Hamas vaatii tutkintaa joukkoteloituksista, joita se syyttää israelilaisjoukkojen tehneen

    Hamasin mukaan Israelin asevoimat olisivat joukkoteloittaneet 137 palestiinalaissiviiliä Gazan pohjoisosissa.
    Israelin ilmaiskujen ja maahyökkäyksen runtelemassa Gazassa on saanut alueen terveysministeriön mukaan surmansa yli 20 200 ihmistä. LEHTIKUVA/AFP.
    Israelin ilmaiskujen ja maahyökkäyksen runtelemassa Gazassa on saanut alueen terveysministeriön mukaan surmansa yli 20 200 ihmistä. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    24.12.202314:51
    STT–AFP

    Äärijärjestö Hamas vaatii kansainvälistä tutkintaa liittyen joukkoteloituksiin, joita se syyttää Israelin tehneen sotilasoperaationsa yhteydessä.

    Hamas sanoo keränneensä todistajanlausuntoja, jotka osoittavat Israelin asevoimien joukkoteloittaneen sotilasoperaationsa aikana 137 palestiinalaissiviiliä Gazan pohjoisosissa.

    Hamas syytti Israelin asevoimien kaivaneen Gazan kaupungin itäpuolelle suuren kuopan. Hamasin mukaan kuoppaan teloitettiin kymmeniä Israelin kiinni ottamia siviilejä, minkä jälkeen kuoppa täytettiin.

    Hamasin alaisuudessa toimiva Gazan terveysministeriö sanoi jo aiemmin lauantaina, että Israelin armeija on julkisesti teloittanut kymmeniä ihmisiä kaduilla sotilasoperaatiossaan Hamasia vastaan.

    Teloitukset tapahtuivat ministeriön mukaan tällä viikolla Jabalian pakolaisleirillä, Jabalian kaupungissa sekä Beit Lahian kaupungissa Gazan pohjoisosassa.

    Väitteitä ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä. Jos väitteet pitävät paikkansa, kyseessä voi olla sotarikos.

    Uutistoimisto AFP on nähnyt paikallismedioiden videoita kaduilla mätänevistä ruumiista Jabaliassa. Beit Lahiassa kulkukoirat ovat raadelleet kaduille jätettyjä ruumiita, kertovat paikalliset väestönsuojeluviranomaiset.

    Israelin asevoimat sanoi AFP:n mukaan teloituksista kysyttäessä, ettei se ole tällä hetkellä tietoinen väitetyistä tapahtumista ja sanoi kaipaavansa lisää yksityiskohtia selkeämmän kuvan saamiseksi.

    Keskiviikkona YK:n ihmisoikeusasioiden korkean edustajan toimisto (OHCHR) sanoi saaneensa "häiritseviä" raportteja, joiden mukaan israelilaisjoukot olisivat joukkoteloittaneet ainakin 11 aseetonta palestiinalaista Gazassa.

    OHCHR:n mukaan tämän mahdollisen sotarikoksen on väitetty tapahtuneen tällä viikolla Rimalin naapurustossa Gazan kaupungissa. OHCHR kehotti Israelia aloittamaan tutkinnan asiaan liittyen.

    Nimettömänä kommentoinut israelilaisviranomainen kiisti väitteet ja väitti niiden toimivan jälleen kerran esimerkkinä kyseisen YK:n elimen puolueellisesta ja ennakkoluuloisesta lähestymistavasta Israelia kohtaan.

    Gazan terveysministeriö päivitti sunnuntaina jouluaattona alueen kuolonuhrien lukua. Ministeriön mukaan Israelin ilmaiskut ja hyökkäykset ovat surmanneet Gazan kaistalla jo yli 20  400 ihmistä, joista suuri osa on ollut naisia ja lapsia.

    Uutiskanava al-Jazeera kertoo, että Israel surmasi Gazassa perjantaina paikallisen YK:n työntekijän ja yli 70 tämän sukulaista.

    Issam Al Mughrabi, 56, joka työskenteli YK:n kehitysohjelmassa UNDP:ssa yli kolme vuosikymmentä, kuoli perjantaina vaimonsa ja lapsiensa kanssa Israelin tekemässä ilmaiskussa.

    YK muistutti kannanotossaan, että siviilit ja avustustyöntekijät eivät ole (sotilaallisia) kohteita.

    Yhdysvaltain presidentti Joe Biden patisti lauantaina Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua suojelemaan siviilejä Gazassa.

    Valkoisen talon lausunnon mukaan Biden korosti puhelinkeskustelussa siviiliväestön sekä humanitaarista avustusoperaatiota tukevien tahojen suojelemisen tarvetta. Biden puhui lausunnon mukaan myös siitä, miten tärkeää on antaa siviilien siirtyä turvallisesti pois alueilta, joilla aktiivisia taisteluja käydään.

    Lisäksi kaksikko keskusteli lausunnon mukaan muun muassa kaikkien jäljellä olevien panttivankien vapauttamisen tärkeydestä.

    Israelin pääministerin tilillä viestipalvelu X:ssä julkaistun päivityksen mukaan Netanjahu teki puhelun aikana selväksi, että Israel jatkaisi sotaansa niin kauan, kunnes kaikki sen tavoitteet on saavutettu.

    Biden itse kertoi Valkoisella talolla toimittajille käyneensä Netanjahun kanssa pitkän keskustelun, jota hän kuvaili yksityiseksi.

    ”En vaatinut tulitaukoa”, Biden sanoi vastatessaan jatkokysymykseen.

    Israel aloitti hyökkäyksensä Gazaan Hamasin hyökättyä Israeliin lokakuun alkupuolella. Israelin viranomaisten mukaan hyökkäyksessä sai surmansa yli 1  100 ihmistä.

    Lisäksi Hamas ja muut äärijärjestöt sieppasivat Israelin mukaan noin 240 panttivankia. Näistä reilut sata on vapautettu ja useita kuollut. Viime viikolla Israelin asevoimien joukot surmasivat kolme panttivankia Gazan kaupungissa, koska sotilaat olivat luulleet heitä uhaksi.

    Lisää aiheesta
    • Kolmatta kuukautta jatkuvassa Israelin hyökkäyksessä Gazaan on saanut surmansa ainakin 18 800 ihmistä, valtaosin naisia ja lapsia, kertoo Hamasin kontrolloima Gazan terveysministeriö. Kuvassa ihmiset tutkivat tuhoja Israelin pommittamassa Nasserin sairaalassa Gazan kaistan eteläosassa sunnuntaina.  LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | WHO: Gazan pohjoisosassa ei enää ole toimivia sairaaloita

    • Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun mukaan Israelin on lisäksi saatava panttivangit vapautettua ja varmistettava, ettei Gazasta enää kohdistu uhkaa Israeliin. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Israelin pääministeri Netanjahu: Gazaan ei tule pitempiaikaista aselepoa ennen kuin Hamas on eliminoitu

    • Gazassa sijaitsevan pakolaisleirin asukkaita pyrkimässä Deir al-Balahiin Gazan alueen keskiosassa perjantaina.LEHTIKUVA  / AFP .

      Ulkomaat | YK: Gazassa ei ole turvallista paikkaa paeta – Israel on ilmoittanut jatkavansa sotaa

    Artikkelin aiheet
    Hamas
    Israel
    Gaza
    sotarikos
    YK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria