• Komissio: Suomi on EU:n kolmanneksi innovatiivisin

    EU:n innovatiokyvyn odotetaan parantuvan.
    EU:n innovaatiosuorituskyvyn odotetaan paranevan. Educa-messuilla esiteltiin tammikuussa innovatiivisia teknisen työn opetusvälineitä. LEHTIKUVA / Emmi Tulokas
    EU:n innovaatiosuorituskyvyn odotetaan paranevan. Educa-messuilla esiteltiin tammikuussa innovatiivisia teknisen työn opetusvälineitä. LEHTIKUVA / Emmi Tulokas 
    Uutiset
    14.7.201619:11
    STT

    Suomi on EU:n kolmanneksi innovatiivisin maa, kertoo torstaina julkistettu komission innovaatiovertailu.

    Suomen edellä ovat Tanska ja Ruotsi. Ruotsi on ollut vertailussa ensimmäisenä aikaisempinakin vuosina.

    Suomi oli kärjessä finanssialan toimintaympäristöjä vertailtaessa. Ruotsin vahvuutena olivat puolestaan henkilöresurssit ja akateemisen tutkimuksen laatu.

    Komission mukaan innovoinnin kasvuvauhti on nopeinta Latviassa, Maltalla, Liettuassa, Hollannissa ja Britanniassa. Alueellisia innovaatiokeskuksia on myös esimerkiksi Baskimaa Espanjassa ja Slovakian pääkaupungin Bratislavan alue.

    Koko unionin innovaatiosuorituskyvyn odotetaan paranevan seuraavien kahden vuoden aikana. Useimmat yritykset aikovat ylläpitää nykyistä investointitasoaan tai lisätä sitä seuraavan vuoden aikana.

    Artikkelin aiheet
    innovaatiot
    EU
    Suomi
    talous
    komissio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle