• Taleban sanoo vallanneensa viimeisenkin vastarintaliikkeen hallussa olleen alueen

    Talebanin näkemyksen mukaan sota on ohi.
    Alueella perustettu vastarintaliike on kertonut pyrkivänsä luomaan alueelle oman hallinnon. LEHTIKUVA / AFP
    Alueella perustettu vastarintaliike on kertonut pyrkivänsä luomaan alueelle oman hallinnon. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    6.9.202110:20
    STT

    Afganistanissa ääriliike Taleban kertoo viimeisen vastarintaliikkeen hallussa olleen alueen eli Panjshirin laakson olevan nyt valloitettu. Talebanin näkemys on, että sota on ohi.

    Aiemmin alueen vastarintaliike ehdotti tiedotteessaan, että Taleban lopettaisi sotatoimet alueella. Vastineena myös vastarintaliikkeen edustajat lupasivat pidättäytyä taisteluista.

    Liikkeen taistelijat kärsivät tappioita viikonloppuna, kun Talebanin joukot etenivät pitkälle laaksossa. Laaksoa puolustavat maan viimeiset merkittävät Talebania vastustavat sissijoukot.

    Alueella perustettu vastarintaliike on kertonut pyrkivänsä luomaan alueelle oman hallinnon ja haluavansa toimia turvapaikkana ihmisille, jotka eivät koe oloaan turvalliseksi muissa maakunnissa.

    Taleban väitti jo viikonloppuna saaneensa haltuunsa lähes koko laakson, mutta sissijoukot kiistivät asian. Heidän edustajansa kuitenkin kertoi, että Taleban oli surmannut viime taisteluissa tunnetun afganistanilaistoimittaja Fahim Dashtyn ja kenraali Abdul Wudod Zaran.

    Panjshirin laakson taistelijat onnistuivat aikoinaan vastustamaan niin Neuvostoliiton miehitystä kuin Talebanin ensimmäistä hallintoa vuosina 1996–2001.

    Artikkelin aiheet
    Taleban
    Afganistan
    Panjshirin laakso
    vastarintaliike
    sota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena