• Tilastokeskus: Kansantalouden tuotannon kasvu hidastui marraskuussa

    Verrattuna lokakuuhun kansantalouden tuotanto supistui marraskuussa kausitasoitettuna 0,3 prosenttia.
    Kansantalouden tuotannon kasvu oli viime vuonna korkeimmillaan syyskuussa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Kansantalouden tuotannon kasvu oli viime vuonna korkeimmillaan syyskuussa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    15.1.201913:23
    STT

    Kansantalouden tuotannon kasvu hidastui marraskuussa, kertoo Tilastokeskus. Tuotanto lisääntyi 1,8 prosenttia vuoden takaisesta, kun lokakuussa kasvu oli 3,2 prosenttia ja syyskuussa 3,4 prosenttia.

    Verrattuna lokakuuhun kansantalouden tuotanto supistui marraskuussa kausitasoitettuna 0,3 prosenttia.

    Kansantalouden tuotannon kasvu oli viime vuonna korkeimmillaan nimenomaan syyskuussa. Muuten kasvu ylitti pääosin kaksi prosenttia. Vain tammikuussa, huhtikuussa ja heinäkuussa jäätiin alle kahden prosentin.

    Marraskuussa palvelut kasvoivat noin kaksi prosenttia, jalostus hieman päälle yhden prosentin ja alkutuotanto noin seitsemän prosenttia.

    Palvelut sisältävät muun muassa kaupat ja kapakat. Jalostukseen kuuluvat teollisuus ja rakentaminen. Alkutuotantoa on esimerkiksi maatalous.

    Artikkelin aiheet
    taloustilastot
    Tilastokeskus
    kansantalous
    tuotannon kasvu
    marraskuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria