• Ylivieskan kirkon poltosta epäilty on pidätetty

    Tuhoutunut kirkko rakennettaneen uudelleen. Poliisi toivoo yleisöltä vihejitä tapahtumien tarkaksi selvittämiseksi.
    Uutiset
    27.3.201614:11
    STT

    Ylivieskan kirkon poltosta epäilty mies on pidätetty. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Rutanen kertoo STT:lle, että mies ei ole entuudestaan tuttu poliisille. Miestä kuulustellaan parhaillaan. 1980-luvulla syntynyt suomalaismies on myöntänyt alustavissa kuulusteluissa sytyttäneensä palon.

    Tulipaloa tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä tuhotyö, eli tulipalon epäillään olevan tahallaan sytytetty. Ylivieskan poliisi pyytää palosta yleisövihjeitä ja havaintoja numeroon 08 423 800.

    Vanha puukirkko tuhoutui kauttaaltaan palossa, joka syttyi eilisiltana. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.

    Tästä (kirkosta) ei ole kuin pikkuisen seiniä jäljellä, kertoo päivystävä palomestari Pekka Räty Jokilaaksojen pelastuslaitokselta.

    Palopaikalla jatketaan edelleen jälkisammutusta. Palomestari ei arvioi syttymissyytä, mutta tuli levisi hyvin nopeasti.

    Poliisi pääsee aloittamaan tutkinnan palopaikalla arviolta iltapäivällä, kun viimeisetkin palopesäkkeet on sammutettu.

    Palanut Ylivieskan kirkko oli rakennettu vuonna 1786. Seurakunnan nettisivujen mukaan kirkko oli tyypillinen pohjalainen suoranurkkainen ristikirkko. Kirkon kolmannessa kerroksessa sijaitsi kirkkomuseo.

    Sammutusjärjestelmää ei voitu käynnistää

    Ylivieskassa tuhoutuneen puukirkon sammutusjärjestelmää ei voitu käynnistää, kertoo Ylivieskan seurakunnan talousjohtaja Pentti Haikola.

    Pelastuslaitos ei pystynyt syöttämään vettä kuivaputkisprinklerijärjestelmään, koska tulipalo oli syttynyt räjähdysmäisesti. Kirkon ulkopuolella oli kaksi syöttöpistettä vedelle, mutta palokunta ei päässyt niiden lähelle.

    Ylivieskassa käytössä ollut kuivaputkijärjestelmä soveltuu tiloihin, joissa on jäätymisen vaara.

    Seurakunnan vakuutukset olivat onneksi kunnossa. Haikolan mukaan seurakunta oli käynyt vakuutukset läpi marraskuussa. Tuhoutunut kirkko oli vakuutettu noin kuudesta miljoonasta eurosta.

    "Se on vaikea sanoa, että mikä on kirkon todellinen arvo. Ei sitä voi rahassa mitata."

    Tuhoutuneen kirkon tilalle rakennetaan luultavasti uusi.

    Kirkko rakennetaan, mutta muuta ei tässä vaiheessa voi sanoa. Siinä on pitkä polku edessä, Haikola toteaa.

    Raahessa palo kirkon piharakennuksessa

    Pohjois-Pohjanmaalla paloi sunnuntain vastaisena yönä myös toisen kirkon lähettyvillä, kun Raahen Pattijoen kirkon vieressä paloi piharakennus. Myös tämä palo vaikuttaa tahallaan sytytetyltä. Poliisi tutkii piharakennuksen paloa vahingontekona. Palo oli poliisin mukaan saanut ilmeisesti alkunsa piharakennuksen päädyssä olleista roska-astioista.

    Palaneesta rakennuksesta on matkaa kirkkoon vain kymmeniä metrejä. Palo ei silti ollut pelastuslaitoksen mukaan vaarassa levitä Pattijoen kirkkoon.

    Artikkelin aiheet
    Ylivieskan kirkko
    tulipalo
    rikostutkinta
    Pohjois-Pohjanmaa
    seurakunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle