• Kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeudenkäynnissä kuullaan tänään loppulausunnot

    Oikeustalon eteen oli aamupäivällä kokoontunut myös muutama kymmenen ihmistä osoittamaan mieltään Räsäsen tueksi.
    Räsästä syytetään kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kuva käräjäoikeuden istunnosta 24. tammikuuta 2022.
    Räsästä syytetään kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kuva käräjäoikeuden istunnosta 24. tammikuuta 2022. Kuva: LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Uutiset
    14.2.202213:20
    STT

    Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) oikeudenkäynnissä Helsingin käräjäoikeudessa kuullaan tänään loppulausunnot.

    Syyttäjä syyttää Räsästä kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytteet koskevat Räsäsen lausumia ja kirjoituksia. Syyttäjän mukaan Räsänen olisi esimerkiksi ilmaissut, että homoseksuaalisuus olisi negatiivinen persoonallinen ominaisuus, jonka perusteella homoseksuaaleja tulisi pitää muita alempiarvoisina.

    Räsänen on kiistänyt syytteet. Hänen mukaansa hän ei ole kyseenalaistanut homoseksuaalien ihmisarvoa.

    Oikeustalon eteen oli aamupäivällä kokoontunut myös muutama kymmenen ihmistä osoittamaan mieltään Räsäsen tueksi.

    Artikkelin aiheet
    Päivi Räsänen
    oikeudenkäynti
    Helsingin käräjäoikeus
    kiihottaminen kansanryhmää vastaan
    mielenosoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle