• Joka neljäs on ajanut humalassa

    Uutiset
    30.9.201316:00
    JUHANI VIITALA

    Joka neljäs suomalainen myöntää ajaneensa autoa humalassa. Myös tuttavapiiristään moni tuntee kännikuskeja.

    POP Vakuutuksen selvityksen mukaan yleisimmin humalassa ajaa 23–35-vuotias mies. Eniten juovuksissa ajetaan Länsi-Suomessa ja Pohjois-Suomessa.

    ”Luvut ovat huolestuttavan korkeita, mutta linjassa vakuutustilastojen kanssa”, tuotepäällikkö Erkka Ansala POP Vakuutuksesta kommentoi.

    POP Vakuutus selvitytti humalassa ajoa verkkokyselynä. Miehistä 27 prosenttia oli ajanut humalassa ja naisista joka kymmenes. Kyselyyn vastasi tuhat henkeä.

    Vakuutusyhtiö korvaa syyttömille rattijuopon aiheuttamat vahingot. Kulunsa se perii takaisin syylliseltä.

    Selvästi yli puolet vastaajista ei muuttaisi nykyisiä promillerajoja. Nollalinjaa kannattivat etenkin ikääntyneet.

    Rattijuopumukseen syyllistyneitä ei Suomessa ohjata vieroitukseen. Vastaajien niukka enemmistö kannatti kyselyssä tällaista muutosta.

    Ansala haluaa Suomeen keskustelua, miten rattijuopumuksesta tuomittuja estetään uusimasta rikosta. ”Kyseeseen voisi tulla ohjaus vieroitukseen tai kursseille taikka ajoneuvon takavarikointi.”

    Suomessa takavarikoidaan harvoin rattijuopon ajoneuvoa, vaikka laki mahdollistaa sen.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rattijuopumus
    liikenneturvallisuus
    POP Vakuutus
    verkkokysely
    promilleraja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria