• Havusellun eurohintahistoriallisen korkealla

    Uutiset
    25.3.201515:00
    Juha Kaihlanen

    Pitkäkuituisen havusellun hinta euroissa on noussut historiallisen korkealle yli 820 euroon tonnilta.

    Dollareissa hinta on painunut noin 880 dollariin tonnilta, kun parhaimmillaan tällä vuosikymmenellä havusellusta maksettiin yli 1 000 dollaria tonnilta.

    ”Sellumarkkinoilla tarjonta ja kysyntä ovat kohtuullisen hyvin tasapainossa. Hieman haastavaksi tilanteen tekee valuuttojen heittely”, sanoo Metsä Fibren myynti- ja markkinointijohtaja Ari Harmaala.

    Vuoden alusta havusellun tonnihinta on laskenut dollareissa noin 50 dollaria ja noussut euroissa lähes 60 euroa.

    Suomalaisille sellutehtaille euron heikentyminen dollariin nähden tuo lisää katetta.

    Sellua raaka-aineeksi käyttäville paperin ja kartongin tekijöille se tarkoittaa euroalueella lisää kustannuksia.

    Lyhytkuituisen lehtipuusellun hinta on noussut viime viikkoina sekä dollareissa että euroissa.

    Lehtipuusellun ja havusellun hintaero on kutistunut.

    Viime vuonna sellukapasiteetti kasvoi maailmassa 1,9 miljoonaa tonnia, josta lehtipuusellun osuus oli 1,6 miljoonaa tonnia.

    Tänä vuonna käynnistyy Brasiliassa CMPC-yhtiön 1,3 miljoonan tonnin eukasellutehdas. Toistaiseksi tuotannon lisäys ei ole heikentänyt lehtipuusellun hintaa.

    Havusellun ja lehtipuusellun suuren hintaeron vuoksi paperien ja kartonkien tekijät ovat pyrkineet käyttämään tuotteissaan mahdollisimman paljon lehtipuusellua.

    Harmaala arvioi, että eurohinnat voivat vielä hieman nousta.

    Perinteisesti sellun kysyntä laskee kausiluonteisesti toukokuussa ennen kesää.

    JUHA KAIHLANEN

    Sellumarkkinoilla tarjonta

    ja kysyntä ovat kohtuullisen hyvin tasapainossa. Hieman haastavaksi

    tilanteen tekee valuuttojen heittely.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    havusellu
    sellumarkkinat
    sellun hinta
    Metsä Fibre
    lehtipuusellu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle