• Metsäkonevalmistajat lupaavat lisätä tuotantoa

    Metsäkoneiden valmistajat odottavat tästä vuodesta huomattavasti pirteämpää kuin vuodesta 2013. Osa yrityksistä saattaa palkata tänä vuonna uusia työntekijöitä. Yritys kuin yritys lupaa kasvattaa tuotantomääriään.
    Koneurakointi, metsäkone,  metsä, puunkorjuu, koneellinen puunkorjuu, hakkuu.Ponsse metsätraktori.
  *** Local Caption *** MO
    Koneurakointi, metsäkone, metsä, puunkorjuu, koneellinen puunkorjuu, hakkuu.Ponsse metsätraktori. *** Local Caption *** MO Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    26.2.201408:00
    MT toimitus

    Maaseudun Tulevaisuus kysyi yhdeksän konevalmistajan tunnelmat. Kaikkien yritysten johtajat ovat vakuuttuneita, että metsäkoneiden myyntimäärät kasvavat viime vuoden luvuista.

    He uskovat kasvuun sekä Suomessa että vientimarkkinoilla.

    ”Nyt on aivan erilainen sähinä kuin viime vuonna. Kauppa käy varmasti paremmin”, Nivalassa toimivan Profi Pron toimitusjohtaja Tarmo Vuolteenaho kertoo omat tuntonsa. Samalla hän tiivistää koko alan odotukset.

    Yrityksistä kahdeksan toimii Suomessa ja yksi Ruotsissa.

    Nousuodotukset ovat perusteltuja myös siksi, että varsinkin viime vuoden alkupuoli oli metsäkonevalmistajille vaisu.

    ”Nyt metsäalalla on hyvä vire. Puu virtaa, asiakkaillamme on töitä ja niinpä myös koneille on kysyntää”, vieremäläisen Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela sanoo.

    Viime kesästä lähtien Ponssen tehtaalla on tehty kahta vuoroa.

    ”Tänä vuonna palkkaamme lisää työntekijöitä maltillisesti”, Nummela arvioi.

    Lisää työntekijöitä saattaa tarvita myös mustasaarelainen Logset.

    ”Rekrytoinnit ovat mahdollisia. Tämä vuosi on startannut aivan toisissa tunnelmissa kuin 2013”, toimitusjohtaja Esa Rantala sanoo.

    Artikkelin aiheet
    metsäkonevalmistajat
    tuotannon kasvu
    metsätalous
    työllisyys
    vientimarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle