• Eläkeratkaisu ei riitätalouden kohentamiseen

    Uutiset
    29.9.201416:00
    MT toimitus

    Sopu eläkkeistä on tärkeä osaratkaisu Suomen talouden kohentamiseksi, mutta se ei pelkästään riitä, MT:n haastattelemat ekonomistit sanovat.

    Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju ehdottaa palkkoihin nollalinjaa sekä osa-aikatyön helpottamista Ruotsin mallin mukaan.

    Lisäksi tulisi keventää tuloveroa. Siten palautettaisiin ostovoimaa.

    ”Hallituksessa sovitun rakenneratkaisun toteuttaminen näyttää jäävän seuraavan hallituksen kontolle.”

    Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen pitää tärkeinä työaikojen joustoa sekä palkoista sopimista yrityksissä.

    Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas lisäisi valtion satsausta esimerkiksi liikenneväyliin, mitä kautta saataisiin työpaikkoja.

    Nordean ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on arvioinut, että Suomen oma valuutta olisi jo devalvoitunut kolmanneksen nykytilanteessa. Ekonomistit pitävät arviota liian suurena.

    Pellervon taloustutkimus PTT:n toimitusjohtajan Pasi Holmin mukaan arvio on yläkantissa. Kangasharjun mielestä markka olisi devalvoitunut vain vähän.

    Holmin mukaan Ruotsi on pelannut taitavasti kruunun arvolla.

    Sivu 5

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eläkeratkaisu
    suomen talous
    ekonomisti
    rakenneratkaisu
    Nordea
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle