• Poltiikasta lyhyesti

    Uutiset
    7.3.201215:00
    MT toimitus

    Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) paheksuu humalassa esiintymistä eduskunnassa.

    Puhemies kirjoittaa blogissaan pitävänsä itsestään selvänä ja arkijärjen mukaisena, ettei kansanedustaja voi hoitaa tehtäviään päihtyneenä.

    Heinäluoma korostaa, että vastuullisten päätösten tekeminen tai valmisteleminen päihtyneenä ei tule kyseeseen.

    Tässä mielessä eduskunta ei työpaikkana eroa muista työpaikoista.

    Hän muistuttaa, että perustuslain säännös vakaasta ja arvokkaasta esiintymisestä käy ohjeeksi myös alkoholinkäyttöön.

    Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) vierailee Afganistanissa. Hän käy tarkistamassa suomalaisen kriisinhallintajoukon, tapaa suomalaisia rauhanturvaajia ja tutustuu palveluoloihin.

    Hän tapaa myös alueen turvallisuudesta vastaavia ja siviilihallinnon edustajia.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eduskunta
    Eero Heinäluoma
    Stefan Wallin
    Afganistan
    alkoholinkäyttö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena