• Tv-taajuus ratkaisisi laajakaistaongelman

    Uutiset
    16.10.201316:00
    Jouko Kyytsönen

    Kuka maksaa puuttuvat

    kaksi kilometriä, sillä markkinaehtoisesti niitä

    ei rakenneta?”

    Alueellisten tietoliikenneyhtiöiden yhteenliittymä Finnet ehdottaa, että parin vuoden päästä televisiokäytöstä vapautuva langaton 700 megahertsin taajuus otettaisiin käyttöön maaseudun laajakaistayhteyksien parantamiseksi.

    Järjestelmässä rakennettaisiin valokuitukaapelin päähän kyläkohtainen lähetin, joka lähettäisi laajakaistasignaalia esimerkiksi seitsemän kilometrin säteellä oleviin talouksiin. 700 megahertsin taajuus läpäisee esimerkiksi metsän paremmin kuin korkeataajuiset matkapuhelintaajuudet.

    Läheisille taloille riittäisi pöytäantenni. Kauempana käytettäisiin haravan näköistä metrin pituista suunta-antennia.

    Kyseisen kaistan käyttäjämäärä on koko ajan sama, jolloin käyttäjämäärän lisääntyminen ei hidasta yhteyttä niin kuin usein matkapuhelinverkoissa nykyisin tapahtuu.

    Finnetiin kuuluvan pohjalaisen Anvian kokeilussa Lapualla päästiin helposti 10 megabitin lähetysnopeuksiin. Tulonopeudet ovat vielä selvästi suurempia.

    Finnet ehdottaa, että valtio päättäisi 700 megahertsin taajuuden käytöstä tarpeen perusteella eikä huutokaupalla.

    Nykyisin valtio ja kunnat tukevat kuituverkkojen rakentamista sivukylille. Siihen verrattuna voitaisiin säästää yli 600 miljoonaa euroa, Finnet-liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen arvioi.

    Anvian vt. toimitusjohtajan Harri Suokon mukaan kotitaloudet ovat valmiit maksamaan valokuidusta enintään 1 500 euroa. Kuitenkin haja-asutusalueella valokuituliittymä maksaa 5 000–10 000 euroa.

    Laajakaistastrategian mukaan vuonna 2015 on 99 prosenttia talouksista enintään kahden kilometrin päässä sadan megabitin yhteyksistä.

    Matilainen ja Suokko kyselevät, kuka maksaa puuttuvat kaksi kilometriä, sillä markkinaehtoisesti niitä ei rakenneta.

    Finnetin laskelmien mukaan kuitukaapelien ”omavastuun” eli 1 500 euron hinnan ylittävien kiinteistöliittymien hinnaksi tulee noin 700 miljoonaa, joka jäisi valtion maksettavaksi.

    Matilaisen mukaan valtion pitäisi antaa 700 megahertsin taajuus maaseutulaajakaistan käyttöön tarpeen perusteella eikä huutokaupata sitä.

    Valtio menettää mahdollisesti joitakin kymmeniä miljoonia huutokauppatuloina, mutta säästää viimeisten kilometrin kuitukaapelin rakentamistuesta satoja miljoonia ja saa normaalit taajuusmaksut, Matilainen sanoo.

    Järjestelmä toimii hyvin esimerkiksi saaristossa ja kesämökeillä.

    Tarvittavat antennit ovat suurimmaksi osaksi jo olemassa.

    Lapuan kokeilussa mukana ollut sähköalan yrittäjä Tapani Kalliokoski oli järjestelmään erittäin tyytyväinen.

    Lähetysnopeus oli 10 megaa, jolla tarvittava tieto kulki nopeasti ja videoneuvotteluyhteys toimii.

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    laajakaista
    tv-taajuus
    Finnet
    maaseutu
    valokuitu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria