Valion eläkekassan toimitusjohtaja Jari Laaninen kertoi perjantaina, että Valio saa noin tuhat puhelua päivässä tietovuodosta.
Valion tietoverkkoon tehtiin tietoturvahyökkäys joulukuussa. Hyökkääjä sai haltuunsa jopa 75 000 ihmisen henkilötietoja.
Yhtiö lähetti maanantaina kaikille tietovuodon kohteeksi joutuneille kirjeen.
Moni on hämmästynyt kirjeestä ja kysyy, onko se tullut erehdyksessä.
Valio on myös avannut palvelunumeron. Sinne soittaneet kysyvät Laanisen mukaan enimmäkseen siitä, miten omat tiedot ovat voineet vuotaa, kun soittaja ei ole koskaan ollut Valiolla töissä.
”Kyllä tietovuoto on kaikkiin kirjeiden vastaanottajiin kohdistunut”, kertoo Laaninen.
Moni on hämmästynyt kirjeestä ja kysyy, onko se tullut erehdyksessä.
Suuri enemmistö vuotaneista tiedoista on Valion eläkekassassa vakuutettujen henkilötietoja.
Valion eläkekassa ja Valion keskinäinen vakuutusyhtiö tarjoavat vakuutuksia. Eläkekassa tarjoaa lakisääteisen työeläkevakuutuksen.
Vuosien varrella esimerkiksi erilaiset osuusmeijerit ja osuuskunnat ovat yhdistyneet Valioon. Vakuutettuna on siis ollut myös liiketoimintaa, joka ei liity maitoteollisuuteen, Laaninen painottaa.
”Jos esimerkiksi osuuskunta on omistanut vaikkapa ravintolaliiketoimintaa tai kuljetusalaliiketoimintaa, ja ottanut aikanaan työeläkevakuutuksen meiltä, niin tällaisen henkilön tiedot ovat myös olleet tietovuodon piirissä”, kertoo Laaninen.
Työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää palkansaajille työeläkevakuutus, oli työsuhde sitten pitkä tai lyhyt, esimerkiksi kesätyö.
Tietoja pitää myös säilyttää lain mukaan kauan.
Tapaturma- ja ammattitautilaki edellyttää sadan vuoden säilytysaikaa korvaustapahtumasta. Työntekijän eläkelain mukaan eläke- tai kuntoutusasiaan liittyviä hakemuksia pitää säilyttää vakuutetun elossaoloajan ja seuraavat viisi kalenterivuotta.
Valion tietomurron kohteena voi olla Valion, Suomessa toimivien tytäryhtiöiden ja maidonhankintaosuuskuntien henkilöstöä.
Tietomurto voi koskea myös ihmisiä, jotka ovat olleet aiemman työpaikkansa puolesta vakuutettuna tai edunsaajana Valion eläkekassassa tai Valion keskinäisessä vakuutusyhtiössä.
Yritys ei välttämättä liity suoraan Valioon tai sen toimintaan. Se on voinut tulla Valion piiriin aiemman yritysoston kautta.
Tällaisia ovat esimerkiksi entiset osuusmeijerit ja osuuskunnat tai niiden piiriin kuuluva yritys, jolla on saattanut olla muutakin yritystoimintaa (esimerkiksi kuljetus-, ravintola- tai siivousalan yrityksiä) ilman suoraa Valio-yhteyttä.
Lähde: Valio
Maidontuottajien tietoja ei Laanisen mukaan paljastunut joulukuun tietomurrossa.
Jos maidontuottaja on aiemmin ollut palkkatöissä yrityksessä, jonka eläkevakuutus on ollut Valion eläkekassassa, hänen tietonsa ovat voineet joutua tietovuodon kohteeksi.
Valio kertoi ensin 5 000 uhrista. Tapauksen tutkinnan edetessä selvisi, että vuodon kohteita on 75 000.
Nyt julkistetut tiedot vuodon tiedon kohteiksi joutuneista ovat Laanisen mukaan lopulliset.
Tapaus tuottanut yhtiölle huomattavan määrän lisätyötä.
”Tapauksen tutkinta on aiheuttanut ylimääräistä työtä, ja toki olemme käyttäneet myös ulkopuolista apua runsaasti. Haluamme palvella tietovuodon kohteita mahdollisimman hyvin.”
Nyt julkistetut tiedot vuodon tiedon kohteiksi joutuneista ovat Laanisen mukaan lopulliset.
Tietosuojavaltuutetun toimisto selvittää tapausta ja tutkii, ovatko tietomurron kohteeksi joutuneet yritykset noudattaneet tietosuojalainsäädännöstä tulevia velvollisuuksiaan.
Oletteko toimineet lakien vaatimuksen mukaisesti?
”Tätähän viranomainen omassa selvityksessään tulee selvittämään”, sanoo Laaninen.
Laanisen tietoon ei ole tullut, että tietomurrossa haltuun saatuja tietoja olisi hyödynnetty millään tavalla.
”Jos käy ilmi, että tästä tietovuodosta konkreettisesti syntyy vahinkoa tai näitä tietoja pyritään käyttämään, pitäisi olla yhteydessä poliisiin.”