• RKP:n Henriksson toivoo hallitukselta mahdollisimman pian yhteistä säveltä rasismitiedonantoon

    Puoluejohtaja kommentoi asiaa RKP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä.
    Suuri osa tekstistä on RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henrikssonin käsityksen mukaan aika hyvällä mallilla, mutta edelleen on töitä tehtävänä. LEHTIKUVA-.
    Suuri osa tekstistä on RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henrikssonin käsityksen mukaan aika hyvällä mallilla, mutta edelleen on töitä tehtävänä. LEHTIKUVA-. Kuva: Eelis Berglund
    Uutiset|Politiikka
    28.8.202316:15
    STT–

    RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson toivoo, että mahdollisimman pian löytyisi yhteinen sävel koskien hallituksen tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä.

    ”Joitakin keskeisiä kysymyksiä on vielä auki. Palataan sitten, kun meillä on enemmän tietoa”, hän sanoi maanantaina STT:lle Maarianhaminassa.

    Puoluejohtaja kommentoi asiaa RKP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä. Ruotsalaiseen eduskuntaryhmään kuuluu kymmenen kansanedustajaa.

    Tiedonantoa työstää valtiosihteereistä koostuva työryhmä.

    Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen kohtalonhetket ovat käsillä, sillä RKP:ltä odotetaan päätöstä hallituksessa jatkamisesta aivan lähipäivinä. Kesän rasismikeskustelusta kimmokkeen saaneen tiedonannon on määrä valmistua tällä viikolla.

    RKP on ilmoittanut tekevänsä kokonaisarvion hallitusyhteistyön jatkosta sen jälkeen, kun tiedonanto valmistuu.

    Henriksson sanoi maanantaina, ettei voi esitellä tiedonantoa kansanedustajille ennen kuin se on kokonaan valmis. RKP:n kokous jatkuu tiistaihin.

    "Aikataulu ei ole minusta kiinni. Tässä on minullekin haaste. Haluaisin tuoda asioita myös eduskuntaryhmälle päätettäväksi, mutta en voi tuoda keskeneräistä”, hän sanoi.

    Orpo kertoi, että valtioneuvosto kokoontuu torstaina, ja valtioneuvosto tekee yksimielisiä päätöksiä. Käytännössä siis tuolloin hallituksen on määrä antaa tiedonanto eduskunnalle.

    Hän sanoi sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla Ylellä, että nyt aletaan olla RKP:n hallituksen jatkamispäätöksen kanssa "kalkkiviivoilla" eikä sitä voida odottaa siihen saakka, kun hallituksen tiedonannosta käydään keskustelua eduskunnassa syysistuntokauden alussa.

    Media on julkaissut kesällä sekä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) että elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) rasistisia kirjoituksia menneiltä vuosilta.

    Henriksson ei ole luvannut puolueensa tukea ministereille tulevissa luottamusäänestyksissä eduskunnassa.

    ”Meille on tärkeää se, että Suomessa ei millään tavalla missään muodossa hyväksytä rasismia, ja sen takia (hallituspuolueiden) puheenjohtajien kesken päätettiin heinäkuussa, että tehdään yhteinen hallituksen tiedonanto”, Henriksson kertasi maanantaina tapahtumien kulkua toimittajille.

    Hallituksen tiedonannosta kerrottiin pian sen jälkeen, kun Purra oli pyytänyt anteeksi noin 15 vuoden takaisia nettikirjoituksiaan.

    Kesäkokouksessa ei ole tarkoitus käydä keskustelua siitä, asettaako RKP oman ehdokkaansa presidentinvaaleihin.

    ”Se on puoluehallituksen asia, ja puoluehallitus kokoontuu loppuviikosta. Eduskuntaryhmä ei yleensä ota kantaa siihen”, puoluejohtaja sanoi.

    Eduskuntaryhmä käsittelee hallituksen tilanteen lisäksi muun muassa budjettia.

    Artikkelin aiheet
    Anna-Maja Henriksson
    RKP
    hallituksen tiedonanto
    rasismi
    Petteri Orpo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa