• Lukijat avautuvat tavaraähkystä: "Roju aiheuttaa vähintään viikoittain kitkaa ihmissuhteisiin"

    Maalaistaloista löytyy paljon arvokasta esineistöä. Liika on kuitenkin liikaa: kun kukin sukupolvi hankkii lisää eikä vanhasta osata luopua, tavarasta voi tulla ilon sijaan ahdistuksen lähde.
    Epäjärjestys ja tavaraähky aiheuttavat monille lukijoille kitkaa myös ihmissuhteisiin.
    Epäjärjestys ja tavaraähky aiheuttavat monille lukijoille kitkaa myös ihmissuhteisiin. Kuva: Riikka Lempiäinen
    Uutiset
    6.3.201608:00
    Tuulikki Viilo

    Maaseudun Tulevaisuus selvitti lukijoiltaan heidän suhdettaan tavaraan. Moni arvosti erityisesti iäkästä esineistöä.

    Nimimerkille Timppa tärkeitä olivat vanhat tavarat yleensä ja "erityisesti sellaiset, joihin liittyy tunnearvoja. Autot, koneet, moottoripyörät ja traktorit ovat aina säilyttämisen arvoisia. Huonekalut tai radiot, kirjat, tarve-esineet, ihan mitä vaan, kunhan on kunnollista tai entisöitävissä. Miksi hävittäisin isovaarin 1800-luvun suuntapiirtimen tai hevosenkengät 1600-luvulta, joita eivät edellisetkään sukupolvet ole hävittäneet."

    Vanhojen kodinkoneiden korvaamista uusilla esimerkiksi Alpo H piti resurssien haaskaamisena. "Vanha kone kestää 20–30 vuotta, uudet muutaman vuoden eikä niitä kannata edes korjata. Vanhalla peset 30 vuotta ja tuhlaat vettä ja sähköä, uudella koneella peset 2–3 vuotta ja sitten ostat taas uuden."

    Epäjärjestys haittasi useimpia vastaajia.

    "Siisteys ja järjestys on tärkeää. Silloin pysyy mielikin virkeänä", painottaa nimimerkki nipsu.

    "Enemmän stressaa liian siisti ja kliininen koti. Mutta tavaroille pitää olla paikka - sitten kun uusi astia ei enää mahdu kaappiin, siitä tulee stressiä. Näinkin on käynyt..." mietti puolestaan nimimerkki Ode.

    Nimimerkki Maarit on havainnut, ettei tavara nykyajan ihmisiltä lopu. "En pysty elämään missään tavarapaljoudessa. Toisinaan tulee huomioitua kyläillessä se, että miten paljon ihmisillä on tavaraa ympärillä."

    Monelle vastaajalle tavara oli aiheuttanut myös hankaluuksia esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen yhteydessä.

    "Edellinen sukupolvi on kerännyt rojua, joka on heidän mielestään käypää tavaraa. Kun sisaret ja vanhemmat lähtevät tilalta, lähes kaikki tavara jää jälkeen. Se aiheuttaa vähintään viikoittain kitkaa ihmissuhteisiin", kertoo nimimerkki Elukka.

    ”Meillä on kaikki appivanhempien vanhat roinat nurkissa... Tavallaan on todella halpaa, kun tyytyy noihin vanhoihin mööpeleihin, mutta arvatkaa miten ärsyttää, kun oma koti on käytännössä jonkun toisen maulla sisustettu!”, harmittelee Hanna V.

    "Puolison harrastustavarat valtaavat talon. Ja kaikki koneet, kojeet ja vekottimet - En ymmärrä, mihin niitä kaikkia tarvitaan", ihmettelee nimimerkki Nainen -72.

    Vanhalle tavaralle löytyy myös hyödyllistä käyttöä, kuten kertoo nimimerkki Birgitta: "Perinnönjako toi talouteen paljonkin vanhaa tavaraa, josta on ollut pelkkää iloa... keksimme tavaroille uusia käyttötarkoituksia. Vanhasta mankelista tulee ruokailuhuoneen pöytä, sillä sen leveitä lankkuja täytyy päästä ihailemaan."

    Artikkelin aiheet
    tavaraähky
    maaseutu
    kulutuskulttuuri
    sukupolvi
    ihmissuhteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle