• Keskustan varapuheenjohtaja Honkosen odotetaan lähtevän mukaan puheenjohtajakisaan – torstaina Saarikko haastoi Kulmunin

    Keskustan puheenjohtajan valitsee puoluekokous, joka on koolla syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Oulussa.
    Kansanedustaja Petri Honkonen järjestää tänään tiedotustilaisuuden keskustan puoluetoimistossa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Kansanedustaja Petri Honkonen järjestää tänään tiedotustilaisuuden keskustan puoluetoimistossa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    3.8.202009:42
    STT

    Keskustan puheenjohtajakisaan odotetaan tänään ilmaantuvaksi kolmatta osallistujaa, kun puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen järjestää tiedotustilaisuuden puoluetoimistossa. Tilaisuuden aiheena on kutsun mukaan "Suomen keskustaan liittyvät ajankohtaiset kysymykset".

    Yle uutisoi eilen lähdetietojensa pohjalta, että Honkonen on lähdössä mukaan kisaan. Honkosta on myös ennakkoarvioissa pidetty yhtenä mahdollisena puheenjohtajakisan kandidaattina. Hän ei viime viikolla suostunut kommentoimaan osallistumishalukkuuttaan STT:lle millään lailla.

    Saarijärvellä asuva Honkonen, 33, on toisen kauden kansanedustaja Keski-Suomen vaalipiiristä. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri.

    Keskustan puheenjohtajakisa käynnistyi viime torstaina, kun kansanedustaja Annika Saarikko ilmoitti haastavansa istuvan puheenjohtajan Katri Kulmunin.

    STT:n torstaina tekemän kyselyn mukaan keskustan 20 piirijohtajasta yhdeksän kannattaa selkeästi tai varovaisesti Saarikkoa puolueen puheenjohtajaksi.

    Ennakkospekulaatioissa myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen on arvioitu mahdollisesti lähtevän mukaan puheenjohtajakisaan. Kurvinen ei viime viikolla suostunut kommentoimaan aikeitaan STT:lle.

    Keskustan puheenjohtajan valitsee puoluekokous, joka on koolla syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Oulussa.

    Artikkelin aiheet
    keskusta
    puheenjohtajakisa
    Petri Honkonen
    Annika Saarikko
    Katri Kulmuni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria