• KOMMENTTI ”Ihan täyttä mustikkaa”

    Uutiset
    21.11.201415:00
    Tarja Halla

    ”Ihan täyttä mustikkaa, tykkään”, ilmoittaa epäviralliseen makutestiin värvätty työkaveri. Nyt testataan perheyritys Roberts Oy:n mustikkasmoothieta.

    ”Tällä voisi maustaa rahkan”, kuuluu maistelun lomasta.

    Toinen testaaja huomaa maussa kiinnostavan vivahteen. ”Hyvää, happamuus tuo mieleen ruispuolukkapuuron.”

    Tuotteeseen jauhetut marjojen siemenet vaikuttavat yrityksen mukaan jonkin verran makuun. Tuotantotapaa on kuluvan vuoden aikana hiottu siten, ettei tämä makuominaisuus korostu liikaa.

    Turkulaisen perheyrityksen sopii olla ylpeä kansainvälisestä huomiosta. Se tuo raikkaan ja täysipainoisen tuulahduksen teollisten bulkkismoothieiden joukkoon.

    Yrityksessä on mietitty tuotesarjalle uutta nimeä, jolla erottaudutaan nykyistä paremmin vientimarkkinoilla.

    Uusi nimi on tarkoitus lanseerata ensi vuoden huhtikuussa.

    TARJA HALLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    mustikka
    smoothie
    Roberts Oy
    tuotetesti
    Turku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria