• Sää lauhtuu loppuviikolla, samalla pilvisyys lisääntyy ja sateen mahdollisuus kasvaa

    Korkeapaineen selänne väistyy itään ja ilmavirtaus kääntyy lounaaseen. Pilvisyys lisääntyy ja lämpötila kohoaa viimeistään lauantaina suuressa osassa maata nollan yläpuolelle.
    Perjantaina pilvisyys on jo varsin runsasta ja päivällä länteen saapuu saderintama.
    Perjantaina pilvisyys on jo varsin runsasta ja päivällä länteen saapuu saderintama. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    20.2.202507:17
    Antti Jylhä-Ollila

    Tänään torstaina virtaus kääntyy jo lounaiseksi. Sää on osaksi aurinkoinen, mutta pilvisyys on jo eiliseen keskiviikkoon verrattuna runsaampaa. Lämpötila kohoaa lounaassa vähän nollan yläpuolelle, muualla maassa on heikkoa pakkasta.

    Perjantaina pilvisyys on jo varsin runsasta ja päivällä länteen saapuu saderintama, joka leviää lauantaiyöksi myös itään ja pohjoiseen. Rintaman etupuolella olomuoto on suuressa osassa maata luminen, mutta lumikertymät jäävät kuitenkin melko vähiin.

    Ensi viikon puolivälin jälkeen sää mahdollisesti muuttuu kuivemmaksi ja öisin olisi heikkoa pakkasta, mutta ennuste on epävarma.
    Ensi viikon puolivälin jälkeen sää mahdollisesti muuttuu kuivemmaksi ja öisin olisi heikkoa pakkasta, mutta ennuste on epävarma. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Viikonlopun yleisilme on laajalti pilvinen ja ajoittain sateinen. Plusasteita mitataan lähes koko maan mitalta, myös yöt lämpenevät. Myös ensi viikko alkaa lauhassa ja epävakaisessa säässä. Ensi viikon puolivälin jälkeen sää mahdollisesti muuttuu kuivemmaksi ja öisin olisi heikkoa pakkasta, mutta ennuste on epävarma.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    sää
    pilvisyys
    lämpötila
    sade
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita