
Tänään maanantaina lumisateet yleistyvät maan keskiosassa, jossa lunta voi kertyä päivän aikana 10–15 senttiä. Pohjoisessa lumisateet ovat vähäisiä, Lapissa on myös aurinkoista. Myös aivan etelässä on poutaisempaa. Etelässä on vielä keväisen lämmintä, mutta muualla maassa on varsin talvista.
Tiistaina korkeapaine alkaa vahvistua ja pohjoisvirtaus tuo kylmempää ilmaa myös maan eteläosaan. Sateet ovat tiistaista lähtien vähäisiä. Torstaina kaakosta saattaa kuitenkin yltää lumisadealue, mutta sen ennustettavuus on heikko. Pilvisyys on vaihtelevaa, ajoittain on varsin aurinkoistakin.
Jatkossa öisin ja aamuisin on kylmää, pakkasta voi olla etelässäkin 5–15 astetta ja pohjoisessa 15–25 astetta. Päivisin lämpötila kohoaa 0 ja -5 asteen välille, etelässä ajoittain plussan puolellekin. Viikonlopun jälkeen sää lämpenee vähitellen.
Kirjoitta on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.