• Itävalta vaatii myös vakuuksia Kreikalta

    Jos Suomi saa vakuudet Kreikalle antamalleen lainantakaukselle, Itävalta aikoo vaatia vakuuksia myös.
    Uutiset
    31.8.201119:10
    MT toimitus

    Suomen ja Kreikan sopimat vakuudet Suomen osuudelle Kreikan pelastuspaketista on hyväksytettävä muilla euromailla. Kaikkien maiden on hyväksyttävä sopimus.

    Muiden maiden hyväksyntä valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) neuvottelemalle sopimukselle ei ole täysin varmaa, sillä ainakin Itävalta on ilmoittanut olevansa kiinnostunut vakuuksista, kertoo Helsingin Sanomat.

    Itävallan valtiovarainministeriön tiedottajan mukaan ei olisi mitään järkeä siinä, että paljon tehnyt ja maksanut Itävalta rahoittaisi Suomen saamia vakuuksia, HS kertoo.

    Ministeriön tietojen mukaan myöskään Slovenia, Slovakia ja Hollanti eivät hyväksy Suomelle erityiskohtelua.

    Euromaat kokoontuvat päättämään asiasta perjantaina.

    Artikkelin aiheet
    Itävalta vaatii vakuuksia
    Kreikan pelastuspaketti
    Euromaat
    Suomen vakuudet
    Jutta Urpilainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle