
Kouluterveyskyselyn 2023 perusteella 8.- ja 9.-luokkalaisista joka kolmas ja 4.- ja 5.-luokkalaisista yli 40 prosenttia on ollut osallisena kiusaamistilanteessa joko kiusattuna tai muita kiusaamalla.
Toisaalta 85 prosenttia yläkoululaisista sanoo, ettei ole osallistunut kiusaamiseen koko vuonna.
”Kiusaaminen ilmiönä koskettaa isoa osaa oppilaista”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö Jenni Helenius sanoo.
”Jos yläkoululaisista kolmasosaa on kiusattu, jopa 70 prosenttia on luultavasti huomannut kiusaamista ja joutunut miettimään omaa suhtautumistaan siihen: puuttuako, kertoako aikuiselle, ihaillako ja totellako kiusaajia vai ollako huomaamatta.”
Yleisintä kiusaamista on nimittely, naurunalaiseksi tekeminen ja loukkaava kiusoitteleminen, ja sellaista koki joka viides 8.- ja 9.-luokkalainen.
Seitsemän prosenttia oli ollut mukana tilanteessa, johon liittyi lyömistä, potkimista tai tönimistä ja yhdeksän prosenttia puhelimen tai netin kautta tulevassa viesti-, soitto- tai kuvakiusaamisessa.
”Kouluyhteisöissä pitää tehdä töitä turvallisen ilmapiirin eteen, harjoitella tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja vahvistaa kiusaamiseen puuttumisen käytäntöjä”, Helenius sanoo.
”On tärkeää pitää lasten ja nuorten kanssa yllä keskusteluyhteyttä myös mediankäyttöön liittyvistä asioista. Nettikiusaamisen kohteeksi joutumisesta ei pidä syytellä lasta, vaan tukea häntä ja pyrkiä yhdessä hänen kanssaan selvittämään, mitä on tapahtunut ja onko syytä tehdä ilmoitus ylläpitäjälle tai ehkä myös rikosilmoitus.”
Kyselyssä 17 prosenttia 8.- ja 9.-luokkalaisista koki koulun aikuisen kiusaamista.
Helenius pitää hälyttävänä, että myös koulun aikuiset kiusaavat.
Kyselyssä näet 17 prosenttia 8.- ja 9.-luokkalaisista ja 11 prosenttia 4.- ja 5.-luokkalaisista koki koulun aikuisen kiusaamista muutoin kuin puuttumalla oppilaan häiritsevään käytökseen.
”Koulun pitäisi olla oppilaalle turvallinen paikka. Oppilaitoksissa olisi hyvä pohtia, millaisissa tilanteissa lapselle tai nuorelle voi tulla kokemus siitä, että koulun aikuinen kiusaa.”