• Pääministeri Marin: Emme anna mieheni kanssa lupaa lapsemme kuvaamiseen

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo Twitterissä suhtautuvansa puolisonsa kanssa kielteisesti heidän tyttärensä kuvaamiseen tai kuvien julkaisuun.
    Pääministeri Sanna Marin kertoo suojelevansa tytärtään julkisuudelta.
    Pääministeri Sanna Marin kertoo suojelevansa tytärtään julkisuudelta.  Kuva: Lehtikuva/AFP
    Uutiset|Politiikka
    16.6.202216:58
    STT

    Sanna Marin otti kantaa lapsensa kuvaamiseen sen jälkeen, kun Lehtikuva kuvasi presidentti Sauli Niinistöä ja hänen puolisoaan Jenni Haukiota, kun he olivat poikansa Aaron kanssa Paavo Nurmi Gamesissa Turussa tiistaina.

    Kuvat olivat laajasti esillä esimerkiksi Ilta-Sanomissa.

    Marin kertoo tviitissään toivovansa, että hänen ja hänen puolisonsa Markus Räikkösen toivetta kunnioitettaisiin. Pääministerillä on päiväkoti-ikäinen tytär.

    Artikkelin aiheet
    Sanna Marin
    lapsen kuvaus
    yksityisyyden suoja
    media
    Twitter
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa