• EKP aloittaa odotettua järeämmän elvytysohjelman

    Euroopan keskuspankki aloittaa odotettua järeämmän elvytysohjelman. Pääjohtaja Mario Draghi kertoo, että pankki ostaa joukkovelkakirjalainoja 1 140 miljardilla eurolla.
    Kuva: Jukka Koivula
    Uutiset
    22.1.201517:49
    MT toimitus

    Ostot nousevat 60 miljardiin euroon kuukaudessa ainakin syyskuun 2016 loppuun saakka. Ohjelma käynnistyy maaliskuun alussa.

    Etukäteisarvioissa EKP:n odotettiin ostavan valtioiden ja yritysten velkakirjoja 50 miljardin euron verran kuukaudessa.

    EKP:n tarkoitus on lisätä rahan määrää euroalueella. Joukkovelkakirjojen ostot tarkoittavat käytännössä setelielvytystä.

    Rahan määrän lisääminen on omiaan elvyttämään euroalueen horjuvaa taloutta ja torjumaan deflaatiota.

    EKP ei ole koskaan aiemmin harjoittanut setelielvytystä. Yhdysvaltain keskuspankki on kuitenkin elvyttänyt taloutta hyvällä menestyksellä jo vuodesta 2008 alkaen EKP:n nyt käyttöön ottamilla keinoilla.

    EKP ottaa niskoilleen 20 prosenttia ohjelman riskeistä. Lopun riskistä jakavat euroalueen jäsenmaat.

    Erityisesti Saksa on ollut haluton ottamaan vastuuta muiden maiden kuten Kreikan joukkovelkakirjalainoista. EKP:n päätös tarkoittaa sitä, että valtaosa ohjelmasta on kansallisten keskuspankkien vastuulla.

    EKP:n neuvoston päätös ei ollut yksimielinen. Draghi kertoi uutistoimisto AFP:n mukaan, että päätöstä kannatti suuri enemmistö neuvoston jäsenistä.

    Alkuperäistä juttua on päivitetty lisätiedoilla 22.1. klo 16.48

    Artikkelin aiheet
    EKP
    elvytysohjelma
    Mario Draghi
    euroalue
    keskuspankit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria