• Eläinlääkärit vähenemässä pohjoisessa Keski-Suomessa

    Uutiset
    28.1.201515:00
    MT toimitus

    KANNONKOSKI (MT)

    Kahdeksan eläinlääkäriä vastaa Pohjoisen Keski-Suomen kahdeksan kunnan eläinlääkäripalveluista.

    Eläinlääkärit toimivat kahden toiminta-alueen, Saarikan ja Viitaunionin, piirissä.

    Nykyisenlaisen eläinlääkäriverkoston ylläpitäminen on kuitenkin käymässä liian hintavaksi tilanteessa, jossa kuntien rahat ovat tiukoilla.

    ”Järjestelmä on kallis verrattuna muun maan tilanteeseen. Valtaosa kustannuksista on peräisin henkilöstökuluista. Tosiasia on, että kustannuksia on pakko saada laskettua alemmas”, toteaa ympäristötoimen toimialajohtaja Seppo Lappalainen.

    Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimen yhteistoiminta-alueessa ovat Saarijärvi, Viitasaari, Pihtipudas, Karstula, Kyyjärvi, Kannonkoski, Kinnula ja Kivijärvi. Kuntien tuottajajärjestöjen puheenjohtajat keskustelivat eläinlääkäripalveluiden tulevaisuudennäkymistä viime viikolla Kannonkoskella.

    Maakunnan pohjoislaidalla kotieläintalous on vahvaa ja etäisyydet pitkiä. Kunnasta ja kylästä toiseen siirtyessä joutuu usein kiertämään laajojen järvien ympäri, jolloin eläinlääkäreille kertyy runsaasti ajokilometrejä.

    Viljelijäväestön huoli on, ettei apua enää saada perille ajoissa, jos eläinlääkäriverkostoa karsitaan merkittävästi.

    ”Näkemykseni on, että eläinlääkärien saapumisajat ovat pitkittyneet varsinkin päivystysaikaan. Eläinlääkäri saattaa olla jossakin kaukana, jolloin Eviran kolmen tunnin suositus ei nytkään aina toteudu”, sanoo Tapani Lahti Karstulasta.

    Pääasiallisesti alueen viljelijät kuitenkin kokevat vielä saavansa eläinlääkärin ajoissa paikalle.

    ”Tänä aamunakin oli kohtu ulkona lehmästä. Onneksi oli eläinlääkärin sijainen Kinnulassa, ja lehmä pelastui. Jos olisi Saarijärveltä asti lähtenyt, niin nauta olisi menehtynyt”, Maija Vasalampi Kinnulasta kertoo.

    Kunnista eläinlääkärikäyntejä tehdään eniten Pihtiputaalla, jossa kotieläinten määrä on suurin. Toimialajohtaja Lappalainen uskoo, että hyvä eläinlääkäripalveluiden saatavuus kyetään turvaamaan, vaikka säästöjä onkin haettava.

    ”Säästöjä ei voi väkisin runnoa läpi. On oltava yhteisymmärrys, miten asiat hoidetaan.”

    Lappalaisen mukaan keskusteluja esimerkiksi kahdesta toiminta-alueesta yhteen siirtymisestä on käyty.

    ”Olisiko mahdollista, että maakunnan reunalla sijaitseva maatila voisi lainata eläinlääkäriä tarvittaessa naapurimaakunnan puolelta”, kyyjärveläinen Antti Tuukkanen tiedustelee.

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eläinlääkäripalvelut
    Pohjoinen Keski-Suomi
    maa- ja kotieläintalous
    kunnat
    säästöt ja kustannukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle